Kuoleman pyöräreittejä ja Cholita Wrestlingiä Boliviassa

Boliavialainen naisten perinneasu

Perusta suuntasimme bussilla kohti Boliviaa. Matkalla pysähdyimme pari tuntia Punon kaupungissa ennen kuin bussi pääsi rajalle asti. Rajamuodollisuudet olivat aika pienet hiljaisella raja-asemalla, joten rajalla aikaa ei turhia kulunut. Heti rajan toisella puolella alkaa Copacabanan kylä, jota ei pidä sotkea Rion Copacabanaan. Molemmat kyllä rannalla mutta toinen Atlantin lämpimössä ja, tämä mihin nyt menimme, Lake Titicacan kylmän vuoristojärven rannalla.

Lake Titicaca

Copacabanaa pidetään teennäisenä hippikylänä, mitä se vahvasti onkin, mutta toimii hyvin yhden yön pysähdykseen matkalla Cuscosta La Paziin. Toki Lake Titicacalla on paljon historiaa ja sen puolesta mielenkiintoisia kohteita, mutta päädyimme lähinnä lepäämään ja nauttimaan paikallisten jongleeraajien seurasta ja treenailemaan pitkästä aikaa pallojen kanssa.

Jonkkailua Titicacan rannalla

Bussissa matkalla Copacabanasta La Paziin törmäsimme pariin mukavaan kundiin ausseista ja nykistä. Heidän kanssa oli mukava viettää aikaa iltaisin La Pazissa. Heti torstaina yritimme lähteä katsomaan Cholita Wrestlingiä mutta tapahtuma olikin peruttu joten päädyimme käveleskelemään El Alton alueella etsimässä kaapelikärryä takaisin keskustaan, mutta useamman tunnin etsimisen jälkeen selvisi ettei kaapelikärriyt poikkeuksellisesti kulkenut sinä päivänä. Ei se onneksi haitannut oli kiva kävellä alueilla missä paikalliset hoitivat ostoksiaan. Ainoastaan kun alkoi tulla pimeä meinasi vähän huolestuttaa kun alue ei ihan turvallisimmasta päästä ole. Joten taksi alle ja kohti keskustaa.

La Pazin julkistaliikennettä

Lopulta löysimme vielä toimivan kaapelikärryn ja pääsimme ihailemaan öistä La Pazia. La Paz sijaitsee solassa ja solan seinämät ovat täynnä asutusta ja yläpuolella sijaitsee El Alton kaupunki. Julkinen liikenne näihin toimii ruuhkien yläpuolella kaapelikärryjen avulla. Alhaalla solan lämpimmässä ilmassa asuu suurinosa hyvintoimeentulevasta väestöstä, köyhemmät asuvat ylhäällä missä ympäri vuoden öiseen aikaan on todella kylmä. Lisäksi monet asunnot ovat tavoitettavissa vain jyrkkien portaiden päässä.

Alamäkipyöräilyä

La Pazissa aktiivi lomailuun on paljon mahdollisuuksia. Meidän aktiivipäristelyksi valikoitui Death Road, joka nimensä mukaisesti aikoinaan kun siellä vielä oli autoliikennettä tappoi useita satoja vuodessa. Nykyisin se on vain alamäkipyöräilijöiden ja moottoripyörien käytössä. Toki edelleen se on vaarallinen reitti, mutta vaarat ovat lähinnä siinä että arviodaan omat taidot väärin ja ajetaan liian kovaa pyörällä eikä saada pyörää enää hallintaan. Samaten huonot pyörät joiden jarrut pettävät kesken matkan aiheuttavat vaaraa. Tämän takia aina luotetulta matkanjärjestäjältä reissut Death Roadille.

2 pyöräilijää syöksyi kuolemaan 2006 Death Roadilla

Alamäkipyöräily oli huippu kivaa! Alun asfalttipätkällä sai lasketella täysiä ja fiilistellä pilvien seassa ajamista. Reitti alkaa 4.8km korkeudesta joten alkumatkasta kelit oli melko viileät ja sormet tunnottomana sai mennä alas. Virallinen Death Road on hiekkatietä joten siellä nopeudet on aika paljon hitaammat. Matkaa alas tulee 55km josta noin 40km hiekkatiellä rytkyttämistä, joten kämmenet on aika hellinä alas saavuttaessa. Mä heitin kerran tangon yli puolivoltin, mutta onneksi ei sattunut mitään, seuraavana päivänä oli vähän hartiat kipeenä tärähdyksestä. Akrobatia treeneistä on selkeästi hyötyä :)

Tuomaripeli sai tunteet kuumenemaan

Sunnuntaina vihdoin pääsimme ihastelemaan Cholita wrestlingia. Boliavialaiset naiset perinne puvuissa tappelevat teatraalisesti toisiaan vastaan WWF tyyliin. Kehä on vain viitteellinen alue taistelulle ja monet Cholitoista päätyikin yleisön syliin.  Cholita Wrestling on paikallisten suosiossa ja tunteet yleisössä kuumenikin puolueellisten tuomarien kohdalla. Viimoisen matsin kohdalla paikallinen yleisö ei pysynyt enää nahoissaan vaan tuolit alkoivat lennellä kohti painijoita ja tyhjillä vesipulloilla mätkittiin kaikkia jotka tielle osuivat.

Turva-aidat matalaksi ja yleisö mukaan matsiin

La Pazista matka jatkuu kohti Uyunin hiekkatasankoa yöbussilla.

Cusco - kaupunki Andien sydämessä

Limasta jatkoimme matkaa Inkojen pääkaupunkiin Cuscoon. Cuscon historiallinen kaupunginosa on todella kaunista ja vanhaa. Cusco on perustettu 1100 ja täällä on edelleen paikkoja kyseiseltä ajalta jäljellä. Cusco on myös hyvä tukikohta jos haluaa seikkailla eri puolilla Inkojen valtakuntaa. Cusco sijaitsee 3,4km korkeudessa joten täällä on aika paljon haasteita ilmastollisesti sekän hapenpuutteellisuuden takia.

Manco Capac - Ensimmäinen Inka ja Cuscon perustaja

Meidän seikkailut jäivät kovin vähille, kun mun Limassa alkanut flunssa vei mut sängyn pohjalle. Sängystä nousin sen verran että Jonilla oli keikka Sacred Valleyssa Inkadelica Recordsin järjestämissä bileissä. Se tosin oli virhe minkä huomasin seuraavalla viikolla, kun en viikkoon oikeastaan päässyt sängystä ylös kuin sen verran että pääsi syömään. No meillä olikin siihen suunniteltuna Jonille töiden puskemista ja mulle valmistautumista viidakkoon.

Onneksi se ei kuitenkaan sen vakavammaksi mennyt ja levolla ja koka-teellä saatiin tyttö kuntoon, ja pääsin jo loppu viikosta vähän liikkumaankin. Se olikin ihan huippujuttu, kun niiden bileiden pääjärjestäjä, joka on koko ikänsä Cuscossa asunu, vei meidät turistikierrokselle vähän vähemmän suosittuun turistikohteeseen.

Hedelmätorin väriloistoa

Aamulla hedelmätorille ja eväät sieltä matkaan. Monia uusia hedelmiä mitä en ollut aikaisemmin maistanut. Siitä minivanin kyydillä vuorille pieneen kylään jonka läpi käveltyä pääsimme hienolle vuoristoniitylle, josta lähdimme laskeutumaan kohti Inkilltambon raunioita. Matkalla saimme ihastella Andien kukkaloistoa. Hämmentävää täällä on että vuoden ajat menee ihan solmussa. Periaatteessa täällä on nyt syksy koska ollaan menossa kohti kylmää kautta eli talvea. Mutta täällä se tarkoittaa sitä, että sadekausi on juuri päättynyt ja luonto on parhaassa kukassa juuri ennen vaipumista kylmään ja kuivaan aikaan.

Chirimoya hedelmä joka maistuu ihan hattaralle

Kylmä täällä onkin varsinkin silloin jos aurinko on jo kerinnyt laskemaan. Öisin lämpötilat saattavat tippua jopa noin +4 astetta tietämille. Päivisin lämpötila pyörii noin 15-20 astetta tietämillä mutta jos aurinko sattuu paistamaan kirkkaalla taivaalla niin lämpötilat nousevat äkkiä päälle 20 astetta reilusti. Pitää vaan muistaa pukea pitkää hihaa ja aurikosuojaa reippaasti. UV-säteily on täällä paljon vahvempa,a joten palaminen tapahtuu todella nopeasti. Tämän sain karvaasti kokea kun olimme Inkilltambossa ja olikin huippukelit ja hupparin sijasta t-paidassa tarkenikin hyvin. Loppumatkasta naama punoitti ja käsivarret hellänä.

Ovi yhteen paratiisiin maailmankartalla

Inkilltambo oli erityisesti Inka Wiracochalle tärkeä paikka. Siellä Wiracocha pystyi keskustelemaan aikaisempien inkojen kanssa. Luolassa Wiracocha istui muumioidun Inkan kanssa ja paikkaa kutsutaankin kohtauspisteeksi elämälle ja kuolemalle. Periaattessa Inkoja oli vain 12, eli 12 johtajaa jotka kerkesivät olla Inkavaltakunnan johdossa ennen sen kaatumista. Inkalla tarkoitetaan Ylhäiset herrat eli inkavaltakunnan asukkaat eivät siis olleet Inkoja ainoastaan hallitsijat olivat niitä.

Vasemmalla istuu muumiotu Inka ja oikealla vallassaollut Inka

Inkilltambolta menee myös yksi Inkatraileista Cuscoon mitä pääsimme kävelemään. Monesti kuvitellaan että Inkapolkuja löytyy vaan Machu Picchun läheisyydestä. Koko Peru on täynnä mielenkiintoisia kohteita liittyen Inkoihin ja heidän valtakuntaansa. Inkapolkuja on noin 40.000 kilometriä Inkavaltakunnan alueella. Jos siis haluat vähän vähemmän turisteja ja enemmän kaunista luontoa kannattanee Machu Picchu jättää väliin ja etsiä omat polut missä saa omassa rauhassa elää ja kokea sitä historiaa mitä tämä maa kantaa sisällään. Tottakai Machu Picchu on merkittävä kohde koska espanjalaiset eivät sitä koskaan löytäneet ja tuhonneet mutta se on myös yksi maailman turistisimmista kohteista. Samaten ne polut jotka Machu Picchusta tulee Cuscoon alkaa olla jo kärsineitä miljoonista turisteista ja nykyisin siellä onkin päivärajat kuinka monta ihmistä saa polkua pitkin kulkea.

Inkavaltakunnan jälkeläinen esi-isiensä jalanjäljillä

Takaisin Cuscoon kun pääsi muisti taas minkä takia hupparit oli tiukasti mukana. Auringon laskettua lämpötilat tipahtivat reilusti alle 10 astetta. Lämpötilat ulkona ei niinkään ole ongelma kun kerrospukeutumisella ja Cuscon loputtomilla portailla saa pidettyä itsensä lämpimänä. Ongelma on kun nää ei osaa rakentaa taloja ja sisällä on yöt päivät noin 15 astetta tai alle lämmintä. Samat vaatteet on päällä ulkona sekä sisällä, sisällä se ei vaan riitä kun ei liiku kokoajan. Blogin kirjottamisen jälkeen saa tunnin istua sormien päällä että tunto palaa takaisin sormiin. Yöt sentään on lämpimiä kun on oma kulta kainalossa ja kaksi toppapeittoa ja kaksi villavilttiä päällä.

Cuscon keskusaukio Plaza de Armas ja upeat vuoret kaupungin ympärillä

Yksi aluksi hämmennystä aiheuttanut seikka Cuscossa on kaupungin lippu. Se on lähes identtinen sateenkaarilipun kanssa. Cuscon lipussa on yksi sininen väri enemmän kuin sateenkaarilipussa. Ekalla kerralla ihmettelin että ompa tässä kaupungissa paljon sukupuolivähemmistöt huomioivia paikkoja. Ehkä lippu kuitenkin jotain enteilee kun ainankin internetin mukaan täällä suhtaudutaan sukupuolivähemmistöihin hyvin.

Cuscon ja Perun liput rinnan

Cuscosta lähdimme lämmittelemään Puerto Maldonadoon ja Amazonian sademetsään pariksi viikoksi mistä palasimme vielä viikoksi takaisin Cuscoon, koska Jonin keikasta pidettiin kovasti ekalla kerralla, että kysyivät haluaako Joni soittaa vielä uudelleenkin. Täältä sitten jatkamme matkaa Jonin keikan jälkeen kohti Boliviaa bussilla. 

Viidakkoseikkailu Taricayassa

Kaksi ja puoli vuotta sitten päätin lähteä seikkailemaan Etelä-Amerikkaan vapaaehtoistöiden merkeissä. Lähellä Machu Picchua kuukauden verran avustin arkeologiassa ja sen jälkeen kuukaudeksi menin viidakkoon hoitamaan eläimiä. Eläitenhoito oli niin kivaa, että nyt kun taas samalle mantereelle päädyin, laitoin viestiä Taricayaan pääsisikö sinne taas tulemaan. Vastaus oli että tietenkin ja sitten vaan suunnittelemaan Puerto Maldonadoo matkareitin varrelle.

Taricayasta on Suomeen matkaa 11421 kilometriä.

Cuscosta (Blogi postaus tulossa myöhemmin) otimme yöbussin allemme ja aamulla heräsimme Puerto Maldonadosta. Cuscon kylmyyden jälkeen Puerto Maldonadon sademetsän lämpö rentoutti ihanasti lihaksia. Ainoa ongelma oli että laskeutuminen 3 kilometrin korkeudesta lähes merenpinnan tasolle aiheutti niin pahan lukon Jonin toiseen korvaan ettei sillä kuullut vuorokauteen oikeastaan mitään. Onneksi lukko kuitenkin lopulta aukeni.

Wasain suloinen kolmivarvaslaiskiainen

Puerto Maldonadosta löysimme kivan Wasai hostellin jossa vietimme ensin yhdessä yön ja Joni jäi sinne viikoksi tekemään töitä kun minä lähdin viidakkoon. Wasai oli loistava paikka yöpyä kun siellä oli melkein kuin viidakossa vaikka se olikin ihan Puerto Maldonadon keskusaukion (Plaza de Armas) vieressä. Hostellin alueella asui jopa kolme laiskiaista ja vaikka mitä muita eläimiä. Lisäksi huoneista oli näkymä Madre de Dios joelle.

Madre de Dios ja Taricayan vene

Tiistaina hyppäsin Taricayan veneen kyytiin ja illalla saavuin ihanaan paikkaan. Taricaya tuntui kuin olisin kotiin tullut takaisin, vaikka välissä olikin reilu pari vuotta vierähtänyt. Ilta meni moikatessa uudet ja vanhat eläintuttavuudet sekä tutustuessa uusiin ihmiskavereihin. Aamulla pääsikin jo tositoimiin eläinten ruokinnan merkeissä.

Cholita herkuttelee hedelmillä

Edellisellä kerralla kun olin Taricayassa, sinne oli juuri tullut spectacled bear Cholita, joka oli pelastettu ensin sirkuksesta eläintarhaan ja eläintarhasta lopulta Taricayaan. Cholita joutui elämään äärimmisen kurjissa olosuhteissa noin 20 vuotta ennen Taricayaa. Cholitalta on poistettu hampaat ja kynnet hoitajien toimesta ja stressin seurauksena lähti karvat. Cholita oli todella arka ja stressaantunut, mutta jo kuukauden aikana oli selvää muutosta parempaan. Nyt kun menin sinne uudelleen Cholita oli kuin uusi karhu. Tottakai 20 vuoden traumat näkyvät mutta karhu ei enää käyttäytynyt stressaantuneen oloisesti ja näytti nauttivan olostaan.

Lucho harjoittelee tottelemaan käskyjä

Pääsn myös avustamaan kun Taricayan eläinlääkäri koulutti Taricayan kaikkia neljää karhua toimimaan niin että eläintenhoito ja lääkitseminen voitaisiin tehdä mahdollisimman pitkälti hereillä oleville karhuille jottei niitä tarvitsisi nukuttaa turhan usein. Esimerkiksi Cholitan kohdalla se tarkoitti hyönteismyrkyn saamista iholle. Cholitalla kun ei ole enää karvoja suojaamassa epätoivotuilta loisilta.

Viidakossa pääsin myös kävelemään paljon esimerkiksi etsimässä erään biologin kanssa skinkkiä, joka oli nähty Taricayan alueella mutta ei oltu vielä saatu laji varmistusta tehtyä. Löysimme skinkin ja siitä saatiin riittävän hyvät kuvat tunnistamiseen. Valitettavasti otus oli kuitenkin turhan liukas kaveri ja kiinni sitä ei saatu jotta olisi voitu tarkemmin vielä varmentaa.



Yökävelyllä puolestaan näimme paljon erilaisia sammakoita ja hämähäkkejä. Pari sammakkoa oli niin pieniä että olen yllättynyt että huomasin sellaisen oksan nokasta. Kokoa sillä oli noin pikkurillinkynnen verran. Toinen puolestaan oli ihana vihreä mustasilmäinen kaunokainen. Hämähäkit puolestaan olivat ihanan isoja. Meidän opas olikin mielissään kun kerrankin yökävelyllä oli ihmisiä, jotka diggaili hämähäkkejä, niitä kuitenkin suurin osa otuksista oli.

Viidakkolammessa kahlaamassa

Sadekausi on juuri loppunut Perun amazonian alueella, minkä seurauksena sademetsä oli täynnä erilaisia lampia, jotka kuivuvat kyllä kuivan ajan myötä. Jo pelkästään tuon puolentoista viikon aikana mitä olin siellä vedet katosivat vauhdilla. Yhdellä viidakkokävelyllä päädyimme kuitenkin vesiesteen eteen ja päädyimme kahlaamaan vyötäröä myöten mutaisessa viidakkolammessa. Onneksi sain tietää vasta jälkikäteen että ne ovat erinomaisia paikkoja tavata anakondia tai kaimaaneja. Kaimaaniin törmäsimmekin toisella viidakkokävelyllä mutta onneksi sitä sai ihailla sillalta eikä samalta tasolta sen kanssa.

Kävimme myös katsomassa riistakameroiden videoita. Ja kaikkien pecarien (vähän kuin villisika) joukossa oli myös ocelot. Erityisen hienoa oli että se tuli oikein ihmettelemään riistakameraa joten siitä saatiin kunnollinen naamakuva. Ocelottien naaman väritys on kuin ihmisen sormenjälki mistä eri yksilöt pystytään tunnistamaan.

Puuman tassunjälki mudassa

Maasta löytyi myös puuman tassunjälki sekä todennäköisesti jaguaarin tai puuman kakkaa. Kiva huomata että isojen kissapetojen kanta on säilynyt hyvänä Taricayan alueella. Tosin innokkaiden jaguaariurosten takia Taricayan jaguaari leidi Preciosa on jouduttu siirtämään Puerto Maldonadon eläintarhaan. Uros jaguaarit alkoivat liikkua liian lähellä ihmisasutusta Preciosan perässä ja olisivat saattaneet satuttaa häkitettyjä eläimiä, jotka eivät pääse pakemaan tai mahdollisesti Taricayassa työskenteleviä ihmisiä.



Yksi parhaista asioista Taricayassa on kuitekin sademetsän linnut. Yksi Taricayan vastuuhenkilöistä on erinomainen lintuasiantuntija sen vuoksi lintujen liikkumista amazonin sademetsässä seurataan tarkasti Taricayan alueella. Taricayan alueelta onkin löytynyt monia eri lajeja joita ei ole tiedetty aikaisemmin siellä suunnalla amazoniaa edes liikkuvan. Lintuja tarkkaillaan parista eri lintutornista sekä verkottamalla niitä rengastusta varten. Viime kerralla olin ihan innoissani tästä touhusta ja tällä kerralla se tuntui vielä enemmän omalta. Aattelinkin että pitää kyllä Suomessa hakeutua kokeilemaan että onko se yhtä kivaa suomalaisten lintujen kanssa.

Taricaya vapauttaa luontoon takaisin eläimet jos se on mahdollista, kun ne on saatu siihen kuntoon että pärjäävät luonnossa. Isoja kissapetoja ei luontoon voi enää palauttaa jos ne ovat tottuneet ihmiseen liikaa. Eläimet helposti hakeutuvat lähelle ihmisasutuksia ja aiheuttavat ongelmia. Mutta esimerkiksi monet apinat ja muut eläimet ovat Taricayasta siirtyneet lähimetsiin elämään omaa elämäänsä. 

Taricayasta vapautettuja spider monkey:ta

Spider monkey ryhmiä Taricayasta on nyt vapautetttu luontoon kolme kappaletta. Yksi ryhmistä vapautettiin viime vuoden lokakuussa. Näitä apinoita seurataan vielä tarkasti että saadaan varmistettua että ne pärjää hyvin luonnossa. Pääsinkin mukaan kun apinoiden hoitaja lähti tarkistamaan tilannetta. Tämä siis tarkoitti sitä että lähdimme kävelylle niiden suosimalle alueelle ja tämä apinoiden lempparihoitaja huuteli kutsuhuutoa joka oli lähes identtinen spider monkeyden käyttämän kutsuhuutoon. Parin tunnin etsimisen jälkeen tarkkailtava ryhmä löytyikin ja voi sitä onnea kun saivat hetken istua lempparihoitajansa olalla ennekuin jatkoimme matkaa ja annoimme niille taas oman rauhan löytää paikkansa viidakosta.

Kahden lajin ystävyys

Puolentoista viikon reissu Taricayaan oli oikein onnistunut ja tiedän että palaan sinne vielä joku päivä! Toivottavasti mahdollisimman pian :) Amazonian sademetsä on uskomaton kokemus ja niin tärkeä muistutus siitä miten paljon se meille antaa kun vaan oppisimme kunnioittamaan sitä. Se on niin suuri resurssivarasto, mutta tämän hetken maailma tuhlaa sitä kunnioittamisen sijaan.

Amazonian viidakko on asia mitä meidän kaikkien pitäisi muistaa suojella

Pingviinejä, merileijonia ja aavikko - Ihmeellinen Ica

Kun suunnittelimme reissua emme aluksi olleet menossa Kolumbiaan ollenkaan, mutta näimme yhden luontodokumentin Kolumbiasta ja niinhän se maa sitten valikoitui reissuun mukaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi harmittanut kovasti jos sen olisi väliin jättänyt. 

Luontodokumentit vaikuttivat meidän toiseenkin aktiviteettiin. Muistelin että olin varmasti nähnyt luontodokkarin, jossa kerrottiin Perun merileijonista ja olen aina halunnut nähdä luonnonvaraisen merileijonan, joten eikun googlaamaan ja muistikuvani eivät pettäneet. 

Seuraavaksi piti vielä keksiä miten Limasta pääsemme helpoiten Ican alueeseen kuuluvalle Balletas Islandille. 

Rannikkoa Paracasissa

Googlaamalla löytyikin meille sopiva reissu. Peruhop on firma jossa voit ostaa bussimatkoja Perun ja Bolivian alueella ja liput ovat voimassa vuoden ja pystyt säätämään päiviä lennosta milloin haluat kulkea. Me otettiin päivä reissu missä aamulla meidät haettiin Limasta ja yöllä palautettiin takaisin. Mutta jos olisimme innostuneet jäämään jonnekkin, niin olisimme voineet käydä ilmoittamassa että haluamme jäädä yöksi ja jatkaa vasta seuraavana päivänä matkaa. 

Tykkään kovasti ideasta ja suosittelen tutkimaan Peruhopin vaihtoehtoja jos tällä suunnalla matkustaa. 

Paracas Candelabre

Aamuyöstä suuntasimme siis bussipysäkille ja neljän tunnin ajelulle kohti Paracasta josta hyppäsimme veneeseen, jolla painelimme Ballestas Islandille. Matkalla kävimme ihmettelemässä valtavan hiekkaan tehtyä kuviota Paracas Candelabraa. Hiekkakuvion varmaa ikää ei tiedetä mutta epäillään sen liittyvän jotenkin Nazca linjoihin ja alueelta on löydetty ruukku joka on varmistettu olevan vuodelta 200 eaa. Kynttelikön pituus on 181metriä ja urat on noin metrin syvyiset. 

Erilaisia teorioita kuvan olemassa ololle on paljon mutta vahvimpia veikkauksia on että se on Viracocha jumalan atraimen kuva, tai opas merenkävijöille tai viittaus hulluruohoon. Toki myös avaruusolentojen tekemä on yhtenä teoriana olemassa.  Se varmaan jää ikuiseksi arvoitukseksi mutta saapahan jokainen sitten itse päättää parhaaksi katsomansa teorian.

Ballestas Island

Kyntteliköltä jatkoimme matkaa retken pääkohteeseen, eli Ballestas Islandille joka on rauhoitettu kivikkosaari Tyynellä valtamerellä. Saaren vakioeläimistöön kuuluu valtava määrä erilaisia merilintuja (esimerkiksi sinijalkasuulia, pelikaaneja sekä guanomerimetsoja) ja erikoisuutena perunpingviinejä, turkishylkeitä ja merileijonia. 

Alueen vesistössä liikkuu myös delfiinejä joita harvakseltaan voi nähdä ja me olimme niitä onnellisia jotka näkivät 3 delfiinin lauman uivan melko läheltä venettämme. 

Perunpingviinejä kurkkimassa millon veteen uskaltaa mennä

Pingviinit olivat hieman arkoja ja lähinnä kurkkivat kallion reunalta milloin uskaltaa sukeltaa veteen, mutta merileijonat vaanivat tiukasti vedessä koko sen ajan mitä pingviinit veneellemme näkyi, joten emme päässeet kovin läheltä frakkitakkeja näkemään. 

Merileijonaemo opastamassa pikkustaan uimaan

Olimme myös loistavaan aikaan vuodesta liikenteessä ja merileijonat olivat poikineet jokin aika sitten joten pieniä merileijona taaperoita oli paljon rannoilla. Pääsimme jopa ihailemaan kun merileijona äiti opetti pikkustaan uimaan. Tuli oikein meidän veneen lähelle esittelemään kuinka hienosti pieni jo pääsi eteenpäin kohtalaisen kovassakin aallokossa.

Huacachinan keidas

Saarelta palasimme Paracasiin josta nappasimme seuraavan Peruhopin bussin kohti Huacachinaa. Huacachina on kylä Etelä-Amerikan suurimman keitaan ympärillä. Päädyimme tosiaan ihan oikealle aavikolle valtavine dyyneineen. Hiekan keskellä oli kuin olikin pieni lampi palmuineen. Keidas ei ehkä ihan niin idyllinen ollut kuin kuvitelmissa voisi koska turismi on tuonut keitaan ympärille hotellia ja ravintolaa, mutta tuntui se silti aika uskomattomalta katsella sitä hiekan määrää ja pientä lampea. 

Dune buggy Perun aavikolla

Keitaalta hyppäsimme dune buggyn (rantakirpun suomeksi) kyytiin ja siitä alkoi sellainen tykittely, etten ole hurjemmassa huvipuistolaitteessa ollut koskaan. Meille sattui vielä sopivan reikäpäinen kuski, joka selkeästi tiesi parhaat pomput ja hypyt dyyneiltä. Tosin hieman turhan löysät kolmipisteturvavyöt laittoi toivomaan kunnon nelipisterallivöitä ympärilleen. Tässä kirjoitellessa huomaa että haba on aika kipeenä vöiden puristamisesta. 

Dyyneillä tykkittelyn lisäksi aavikko tarjoaa mahdollisuuden hiekkalautailuun, tosin perille päästyä kävi ilmi, ettei hiekkalautailulla tarkoitettukaa lumilautailun kaltaista asiaa vaan pikemminkin pulkkamäkeilyä lumilautojen kaltaisilla asioilla. Huacachinasta olisi voinut vuokrata lumilaudankin mutta valitettavasti meille ei tästä ollut kerrottu etukäteen joten Jonin yhtä kokeilua lukuunottamatta dyynit tultiin alas mahalaskulla. 

Hiekkapulkkailua dyyneillä

Muutaman kerran dyynistä sai sellaiset vauhdit että molemmat meistä tuli pikemminkin kierien kun laskien osan mäestä, mutta se ei menoa haitannut. Hiekka oli ihanan pehmeää ja perunasäkki - laskeutumiset eivät olisi voineet edes onnistua, kun hiekan valuminen sopivasti piti liikkeen yllä kaatuessa. Muutamat naarmut ja melkein hiekkaan kadonneet silmälasitkaan ei saaneet sitä naurun ja ilon määrää loppumaan mitä hiekkapulkkailu sai aikaiseksi. 

Auringonlasku Perun aavikolla

Päivän vielä kruunasi kun sai katsella auringon painumista dyynin syleilyyn.

ps. Hiekan määrä joka ikisessä kolossa ja päänahassa on valtava, jos olet pari kertaa mennyt mukkelis makkelis dyyniä alas.

Montañitasta Mancoraan, surffikylät tutuksi

Kun on reissannut on reissannut koko Kolumbian halki ja yli puolen välin Ecuadoria on aika pysähtyä paikoilleen. Tämän takia päädyimme jumahtamaan paikoillemme Montañitaan. Montañita oli helppo kohde pysähtyä kun kävimme siellä jo pari vuotta sitten lomailemassa.

Arrels hostellin ISO kissa nimeltä Satanas

Etenkin kun löysimme aivan ihanan hostellin kylän ulkopuolelta. Omalla suihkulla ja vessalla varustettu iso huone hyvin rustiikilla varustuksella. Mutta meteliä ei ollut huoneen sai lähes pilkkopimeäksi ja oli jopa viileä nukkua vaikka oli vain tuuletin. Omistajat oli huippuja ja nettikin lähes kiitettävä suurimman osan aikaa. Kaikki kohdillaan ja eikun riippumattoon loikomaan.

Tärkeimmät toimet töiden ja espanjan opiskelun lisäksi oli kahvinkeittäminen, aalloissa leikkiminen ja luonnon ihmettely. Hostellin pihassa pyöri useita kissoja ja koiria sekä kanalauma kukkoineen. Etenkin kukon iltaista kanojen koolle kutsua ja puuhun turvaan nukkumaan menemistä oli kiva seurata. Aina auringon laskiessa kukko lennähti aidan nokkaan kiekumaan ja siitä sitten hetken rohkeutta kerättyään puun oksalle kiekumaan vähän lisää.

Opossumi Guayaquililaisen puiston puussa

Montañitasta jatkoimme bussilla Guayaquiliin tosin siellä olimme vain pari päivää. Meidän oli tarkoitus nähdä yksi Ecuadorilainen kaveri siellä mutta valitettavasti emme saaneet häntä kiinni joten Guayaquil jäi lähinnä pokemonien metsästykseksi ja iguaanien ihmettelyksi. Näimme myös molemmat ensimmäistä kertaa opossumin.

Iguana Guayaquililaisessa puistossa

Guayaquilista hyppäsimme bussin kyytiin kohti Perua. Rajalla kannattaa varautua odottamaan 2-3 tuntia mutta muuten matka sujuu oikein mukavasti. Etenkin jos panostaa vähän ja ottaa kunnollisen bussin.

Cruz del Sur bussi-yhtiö on ollut jokaisella kerralla loistava ja he tarjoilevat myös ruoat bussimatkan aikana. Matkustus mukavuus on kuin lentokoneen ykkösluokassa.

Perun puolella jatkoimme matkaa Mancora nimisee surffikylään. Puolisoni mahtava kyky löytää loistavia hostelleja osui taas nappiin ja jo nyt harmittaa että huomenna pitää jatkaa taas matkaa. Mancora vaikuttaa monelta osin huomattavasti enemmän myös eurooppalaisille turisteille tarkoitetulta,  ja englannillakin on pärjännyt suurimman osan aikaa hyvin. Törmäsimme myös ensimmäiseen suomalaiseen tyttöön ja suurempana yllätyksenä perulaiseen kundiin, joka puhui suomea (nykyisin helsinkiläinen kundi).

Lisää kuvateksti

Yksi loistava tapa viettää iltapäivä Mancorassa on mennä katselemaan ja uimaan vuorovesi-altaille. Kun laskuvesi on matalalla muodostuu tietylle rannalle Mancoran vieressä paljon kivikkoisia altaita, minkä pohjat ovat hienon hienoa hiekkaa. Altaiden vesi myös lämpenee todella nopeasti kuumassa auringossa joten altaissa on mukava istuksia ja rentoutua.

Vuorovesialtaita Mancoran rannikolla

Vuorovesialtaiden muodostama alue on myös kaunis. Kannattaa huomioida että jos menee kävellen pitää ajoittaa niin että kerkee takaisin ennen kun nousuvesi nousee liian korkeelle ja estää kävelyn.

Kun lähdimme kävelemään altaita kohti seuraamme lyöttäytyi hauveli. Se vaan lähti juoksemaan meidän vierellä, ja leikki välillä aalloissa tai ajoi lintuja takaa. Parasta hupia oli myös rapujen metsästys rantahiekalla. Vuorovesialtaissa kahlaaminen ja uiminen oli myös ihan huippua hauvelin mielestä.

Oot sä mun leikkikaveri!

Kun lähdimme takaisin kaupunkiin niin hauveli käveli vielä meidän kanssa takaisin ja kun pysähdyimme kaupungissa ravintolaan syömään, se hetken makoili meidän jaloissa ja päätti ettemme ole enää hauskoja leikkikavereita, ja jatkoi matkaa etsimään parempia.

Ihan paras päiväreissu kaveri se oli kyllä. Ikävä on jo nyt kova, mutta toivottavasti se löytää vielä monia uusia kavereita kävelyreissuille.

Nautiskelua vuorovesialtaista

Yksi ehdoton kohde mihin Mancorasta kannattaa suunnata on Playa El Ñuro. Siinä on ihan nätti hiekkaranta mutta se ei ole se juttu, vaan VALTAVAT merikilpikonnat. Rannan vieressä on laituri johon kalastajat tulevat perkaamaan kaloja. Roskakalat heitetään mereen laiturilta mikä on aiheuttanut sen että valtavat merikilpikonnat ja merilinnut ovat ottaneet laiturin ympäristön kodikseen.

Liemikilpikonnia 

Laiturilta pääsee uimaan meren ja kilpikonnat ovat niin tottuneita ihmisiin että tulevat ihan vierelle uimaan ja välillä tuntui että ne jopa koittivat vähän leikkiä kun saattoivat tulla syvältä puksauttaa pintaan mahasta. Tai niinkuin yksi tuli ja halasi Jonia. Se tuli vierelle ja painoi pään Jonin olkapäälle ja räpylät rinnanympäri.

Liemikilpikonna kera kalojen

En mä vaan ole tajunnut että ne eläimet ovat niin isoja vaikka olen jossain eläintarhassa isoja kilpikonnia joskus nähnytkin. Ja miten kauniisti ne pystyy liikkumaan vedessä, vaikka liemikilpikonna voi kasvaa jopa 1.5metrin pituiseksi ja painaa 200kg.

Mancorasta matka jatkuu Piuraan missä yhden yön pysähdyksen jälkeen jatkamme lentokoneella kohti Limaa. Tarinat jatkukoon sitten sieltä!

Ecuadorin elämää

Saavuimme kymmenen jälkeen illalla Quitoon ja siellä sitten isolla bussilla kiemurtelimme historiallisen alueen pikkukaduilla. Oli ihan kotiin kuljetus kyydityksellä, mikä oli kiva juttu, ettei yöllä tarvinnut alkaa ihmettelemään kaikkien tavaroiden kanssa taksia. Taksikyydit Etelä-Amerikassa saattavat päätyä kiertoajelulle katsomaan pankkiautomaatteja. Tästä syystä taksi pitäisi aina tilata luotettavasta lähteestä. 

Quiton historiallisen kaupunginosan kapeita katuja ja ylämäkiä

Quiton historiallinen kaupungin osa on Unescon maailman perintökohteiden listalla. Alueella on paljon kirkkoja ja vanhoja rakennuksia sekä kapeita katuja. Pakaralihakset ja reidet pysyvät myös timmeinä kun kaupungilla kävely on lähinnä ylä- tai alamäkeen kulkemista. 

Kun maa vaihtui Kolumbiasta Ecuadoriin hyvän kahvin löytäminen muuttui heti huomattavasti vaikeammaksi. Hinnat ovat myös Ecuadorin puolella hieman kalliimmat oikeastaan kaikissa tuotteissa kuin mitä Kolumbiassa. 

Vaikka hyvää kahvia on vaikea löytää niin leivonnaisissa ei ole mitään valitettavaa

Vuoristoisen sijaintinsa takia Quito on öisin aika kylmä (laitoin jopa pitkikset parina iltana jalkaan), mutta päivisin mukavan lämpöinen, eikä liian kuuma että jaksoi kävellä mäkiä ylös! 

Yksi Quiton tunnetuimmista nähtävyyksistä on maailman toiseksi korkeimmalle menevä kaapelikärry TeleferiQo. Kärry nousee noin 3000 metrin  korkeudelta 4050 metrin korkeuteen. Ylhäältä näkee loistavasti Quiton kaupungin lähes kokonaisuudessaan. 

Quiton kaupunkia

Jos varustautuu kunnolla ja on ajoissa liikkeellä voi hissiltä lähteä vaeltamaan aktiiviselle Pichincha tulivuorelle. Vaellus kuitenkin kestää noin 3 tuntia suuntaansa emmekä olleet varustautuneet kunnolla, joten nousimme vain ensimmäiselle kukkulalle noin 4200m korkeuteen. Olikin hyvä että suuntasimme siinä kohtaa takaisin, kun pääsimme TeleferiQon katokseen alkoi sataa vettä. Näkymät olivat uskomattomat ylhäältä, eikä kummallekkaan tullut minkäänlaisia oireita korkealla olemisesta. Nyt voi lähteä hyvillä mielin kohti Cuscoa kun tietää ettei tarvitse jännittää onnistuuko eläminen korkeassa paikassa. 

Kaunis aurinkoinen keli muuttui hetkessä sumuksi ja sateeksi

Quitosta jatkoimme bussilla matkaa rannikolle. Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Manta missä vietimme vain yön ja jatkoimme kohti Puerto Lopezia. Quitosta Mantaan bussimatka oli uskomatonta silmäkarkkia. Vuorilta rannikolle laskeutuessa pääsimme ajelemaan läpi Cloud Forestista. Puikkelehdimme vihdeiden sademetsävuorien välissä. Tosin jos on taipumusta matkapahoinvointiin suosittelen valitsemaan ilmateitse siirtymisen. 

Puerto Lopezissa meillä oli majoitus pienen mäen laella mistä oli todella kauniit näkymät tyynelle valtamerelle. Uima-altaan laidalta oli mukava katella lintujen kaartelua taivaalla ja auringon laskuja. Puerto Lopeziin pysähdyimme snorkkeloinnin takia mutta päätimmekin lennosta vaihtaa suunnitelman ja menimme Ecuadorin kauneimmalle rannalle. 

Los Frailesin rantaa

Los Frailes on luonnonsuojelu alueella oleva upea hiekkaranta, eikä sitä turhaan Ecuadorin kauneimmaksi kutsuta. Todella hienoa vaaleaa hiekkaa loivan kaaren muotoisella rannalla. Ranta on myös sen verran suuri, että ainakin arkisin tyhjää tilaa löytyy reilusti. Viikonloppuisin rannalla käy paljon Ecuadorilaisia nauttimassa rantaelämästä. 

Jos päädyt joskus menemään Los Frailesiin niin muistakaa ottaa passi mukaan, meille meinasi jäädä rantavierailu portille kun ei ollut passeja mukana. Onneksi samaan tuktukkiin sattunut paikallinen ylipuhui vartiat päästämään meidät jos vaan kirjoitetaan nimi ja passin numero vieraskirjaan. Aikaisemmin puisto on myös ollut maksullinen, mutta nykyisin puistossa saa vierailla ilmaiseksi. 

Puerto Lopeziin rakennettu pieni jokivarsipuisto

Puerto Lopez kaupunkina oli kehittynyt paljon sitten parin vuoden takaisen vierailun. Kaupungista selkeästi yritetään tehdä hienostuneemmalle väelle rantaloma kaupunkia. Rantaan  oli rakennettu hieno bulevardi ja sen varteen on tullut paljon hienostuneempia ravintoloita. Tosin hinnoittelu tuntui kyllä monessa paikassa aika kohtuuttomalta. Saimme tosin kuulla meidän hostellin omistajalta että rantabulevardin tonteille tuli +200% veronkorotusta bulevardin valmistuttua, ehkä se sitten on nostanut hinnat turhan korkeiksi.

Puerto Lopezista suuntasimme Ecuadorin reppureissaaja mekkaan Montañitaan. Montañita on tunnettu loistavasta rannasta, joka on loistava myös surffaamiseen. Rannalta löytyy niemen kärki missä on hyvät aallot kokeneemmalle surffaajalle, mutta muuten ranta on hyvää harjoittelurantaa kaiken tasoisille. 

Lost Beach Clubin upeita seinämaalauksia ja suihkulähde

Montañita on myös kova bilekaupunki. Etenkin viikonloppuisin Ecuadorilaiset saapuvat sankoin joukoin bilettämään ja nauttimaan rantalomaa. Montañitassa on 7 paras beach club World Dj Magin ja 52 klubi ylipåäänsä maailmassa. Pitihän se toki käydä perjantain tarkistamassa. Paikka oli kyllä upea, kaikki seinät maalattu psykedeelisin kuvin uv-maaleilla. Lavoja oli yhteensä 4 joista kaksi oli isompia, yksi pienempi ja neljäntenä oli The Cave. The Cave on rakennettu clubin sisälle omaksi pieneksi klubiksi jossa on paksut seinät ja kun aamu neljältä baarit pitää sulkea avataan äänieristetty The Cave. 

Löysimme kivan halvan hostellin Montañitasta, joten päätimme jäädä tänne latailemaan akkuja jotta jaksetaan seuraavaksi matkustella Perun halki. Puolentoista viikon paikallaan olo tekee varmasti hyvää, kun muuten on pisimmät pysähdykset ovat olleet 4 yötä ja usein miten 2 tai 3 yötä yhdessä paikassa.