Pingviinejä, merileijonia ja aavikko - Ihmeellinen Ica

Kun suunnittelimme reissua emme aluksi olleet menossa Kolumbiaan ollenkaan, mutta näimme yhden luontodokumentin Kolumbiasta ja niinhän se maa sitten valikoitui reissuun mukaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi harmittanut kovasti jos sen olisi väliin jättänyt. 

Luontodokumentit vaikuttivat meidän toiseenkin aktiviteettiin. Muistelin että olin varmasti nähnyt luontodokkarin, jossa kerrottiin Perun merileijonista ja olen aina halunnut nähdä luonnonvaraisen merileijonan, joten eikun googlaamaan ja muistikuvani eivät pettäneet. 

Seuraavaksi piti vielä keksiä miten Limasta pääsemme helpoiten Ican alueeseen kuuluvalle Balletas Islandille. 

Rannikkoa Paracasissa

Googlaamalla löytyikin meille sopiva reissu. Peruhop on firma jossa voit ostaa bussimatkoja Perun ja Bolivian alueella ja liput ovat voimassa vuoden ja pystyt säätämään päiviä lennosta milloin haluat kulkea. Me otettiin päivä reissu missä aamulla meidät haettiin Limasta ja yöllä palautettiin takaisin. Mutta jos olisimme innostuneet jäämään jonnekkin, niin olisimme voineet käydä ilmoittamassa että haluamme jäädä yöksi ja jatkaa vasta seuraavana päivänä matkaa. 

Tykkään kovasti ideasta ja suosittelen tutkimaan Peruhopin vaihtoehtoja jos tällä suunnalla matkustaa. 

Paracas Candelabre

Aamuyöstä suuntasimme siis bussipysäkille ja neljän tunnin ajelulle kohti Paracasta josta hyppäsimme veneeseen, jolla painelimme Ballestas Islandille. Matkalla kävimme ihmettelemässä valtavan hiekkaan tehtyä kuviota Paracas Candelabraa. Hiekkakuvion varmaa ikää ei tiedetä mutta epäillään sen liittyvän jotenkin Nazca linjoihin ja alueelta on löydetty ruukku joka on varmistettu olevan vuodelta 200 eaa. Kynttelikön pituus on 181metriä ja urat on noin metrin syvyiset. 

Erilaisia teorioita kuvan olemassa ololle on paljon mutta vahvimpia veikkauksia on että se on Viracocha jumalan atraimen kuva, tai opas merenkävijöille tai viittaus hulluruohoon. Toki myös avaruusolentojen tekemä on yhtenä teoriana olemassa.  Se varmaan jää ikuiseksi arvoitukseksi mutta saapahan jokainen sitten itse päättää parhaaksi katsomansa teorian.

Ballestas Island

Kyntteliköltä jatkoimme matkaa retken pääkohteeseen, eli Ballestas Islandille joka on rauhoitettu kivikkosaari Tyynellä valtamerellä. Saaren vakioeläimistöön kuuluu valtava määrä erilaisia merilintuja (esimerkiksi sinijalkasuulia, pelikaaneja sekä guanomerimetsoja) ja erikoisuutena perunpingviinejä, turkishylkeitä ja merileijonia. 

Alueen vesistössä liikkuu myös delfiinejä joita harvakseltaan voi nähdä ja me olimme niitä onnellisia jotka näkivät 3 delfiinin lauman uivan melko läheltä venettämme. 

Perunpingviinejä kurkkimassa millon veteen uskaltaa mennä

Pingviinit olivat hieman arkoja ja lähinnä kurkkivat kallion reunalta milloin uskaltaa sukeltaa veteen, mutta merileijonat vaanivat tiukasti vedessä koko sen ajan mitä pingviinit veneellemme näkyi, joten emme päässeet kovin läheltä frakkitakkeja näkemään. 

Merileijonaemo opastamassa pikkustaan uimaan

Olimme myös loistavaan aikaan vuodesta liikenteessä ja merileijonat olivat poikineet jokin aika sitten joten pieniä merileijona taaperoita oli paljon rannoilla. Pääsimme jopa ihailemaan kun merileijona äiti opetti pikkustaan uimaan. Tuli oikein meidän veneen lähelle esittelemään kuinka hienosti pieni jo pääsi eteenpäin kohtalaisen kovassakin aallokossa.

Huacachinan keidas

Saarelta palasimme Paracasiin josta nappasimme seuraavan Peruhopin bussin kohti Huacachinaa. Huacachina on kylä Etelä-Amerikan suurimman keitaan ympärillä. Päädyimme tosiaan ihan oikealle aavikolle valtavine dyyneineen. Hiekan keskellä oli kuin olikin pieni lampi palmuineen. Keidas ei ehkä ihan niin idyllinen ollut kuin kuvitelmissa voisi koska turismi on tuonut keitaan ympärille hotellia ja ravintolaa, mutta tuntui se silti aika uskomattomalta katsella sitä hiekan määrää ja pientä lampea. 

Dune buggy Perun aavikolla

Keitaalta hyppäsimme dune buggyn (rantakirpun suomeksi) kyytiin ja siitä alkoi sellainen tykittely, etten ole hurjemmassa huvipuistolaitteessa ollut koskaan. Meille sattui vielä sopivan reikäpäinen kuski, joka selkeästi tiesi parhaat pomput ja hypyt dyyneiltä. Tosin hieman turhan löysät kolmipisteturvavyöt laittoi toivomaan kunnon nelipisterallivöitä ympärilleen. Tässä kirjoitellessa huomaa että haba on aika kipeenä vöiden puristamisesta. 

Dyyneillä tykkittelyn lisäksi aavikko tarjoaa mahdollisuuden hiekkalautailuun, tosin perille päästyä kävi ilmi, ettei hiekkalautailulla tarkoitettukaa lumilautailun kaltaista asiaa vaan pikemminkin pulkkamäkeilyä lumilautojen kaltaisilla asioilla. Huacachinasta olisi voinut vuokrata lumilaudankin mutta valitettavasti meille ei tästä ollut kerrottu etukäteen joten Jonin yhtä kokeilua lukuunottamatta dyynit tultiin alas mahalaskulla. 

Hiekkapulkkailua dyyneillä

Muutaman kerran dyynistä sai sellaiset vauhdit että molemmat meistä tuli pikemminkin kierien kun laskien osan mäestä, mutta se ei menoa haitannut. Hiekka oli ihanan pehmeää ja perunasäkki - laskeutumiset eivät olisi voineet edes onnistua, kun hiekan valuminen sopivasti piti liikkeen yllä kaatuessa. Muutamat naarmut ja melkein hiekkaan kadonneet silmälasitkaan ei saaneet sitä naurun ja ilon määrää loppumaan mitä hiekkapulkkailu sai aikaiseksi. 

Auringonlasku Perun aavikolla

Päivän vielä kruunasi kun sai katsella auringon painumista dyynin syleilyyn.

ps. Hiekan määrä joka ikisessä kolossa ja päänahassa on valtava, jos olet pari kertaa mennyt mukkelis makkelis dyyniä alas.

Montañitasta Mancoraan, surffikylät tutuksi

Kun on reissannut on reissannut koko Kolumbian halki ja yli puolen välin Ecuadoria on aika pysähtyä paikoilleen. Tämän takia päädyimme jumahtamaan paikoillemme Montañitaan. Montañita oli helppo kohde pysähtyä kun kävimme siellä jo pari vuotta sitten lomailemassa.

Arrels hostellin ISO kissa nimeltä Satanas

Etenkin kun löysimme aivan ihanan hostellin kylän ulkopuolelta. Omalla suihkulla ja vessalla varustettu iso huone hyvin rustiikilla varustuksella. Mutta meteliä ei ollut huoneen sai lähes pilkkopimeäksi ja oli jopa viileä nukkua vaikka oli vain tuuletin. Omistajat oli huippuja ja nettikin lähes kiitettävä suurimman osan aikaa. Kaikki kohdillaan ja eikun riippumattoon loikomaan.

Tärkeimmät toimet töiden ja espanjan opiskelun lisäksi oli kahvinkeittäminen, aalloissa leikkiminen ja luonnon ihmettely. Hostellin pihassa pyöri useita kissoja ja koiria sekä kanalauma kukkoineen. Etenkin kukon iltaista kanojen koolle kutsua ja puuhun turvaan nukkumaan menemistä oli kiva seurata. Aina auringon laskiessa kukko lennähti aidan nokkaan kiekumaan ja siitä sitten hetken rohkeutta kerättyään puun oksalle kiekumaan vähän lisää.

Opossumi Guayaquililaisen puiston puussa

Montañitasta jatkoimme bussilla Guayaquiliin tosin siellä olimme vain pari päivää. Meidän oli tarkoitus nähdä yksi Ecuadorilainen kaveri siellä mutta valitettavasti emme saaneet häntä kiinni joten Guayaquil jäi lähinnä pokemonien metsästykseksi ja iguaanien ihmettelyksi. Näimme myös molemmat ensimmäistä kertaa opossumin.

Iguana Guayaquililaisessa puistossa

Guayaquilista hyppäsimme bussin kyytiin kohti Perua. Rajalla kannattaa varautua odottamaan 2-3 tuntia mutta muuten matka sujuu oikein mukavasti. Etenkin jos panostaa vähän ja ottaa kunnollisen bussin.

Cruz del Sur bussi-yhtiö on ollut jokaisella kerralla loistava ja he tarjoilevat myös ruoat bussimatkan aikana. Matkustus mukavuus on kuin lentokoneen ykkösluokassa.

Perun puolella jatkoimme matkaa Mancora nimisee surffikylään. Puolisoni mahtava kyky löytää loistavia hostelleja osui taas nappiin ja jo nyt harmittaa että huomenna pitää jatkaa taas matkaa. Mancora vaikuttaa monelta osin huomattavasti enemmän myös eurooppalaisille turisteille tarkoitetulta,  ja englannillakin on pärjännyt suurimman osan aikaa hyvin. Törmäsimme myös ensimmäiseen suomalaiseen tyttöön ja suurempana yllätyksenä perulaiseen kundiin, joka puhui suomea (nykyisin helsinkiläinen kundi).

Lisää kuvateksti

Yksi loistava tapa viettää iltapäivä Mancorassa on mennä katselemaan ja uimaan vuorovesi-altaille. Kun laskuvesi on matalalla muodostuu tietylle rannalle Mancoran vieressä paljon kivikkoisia altaita, minkä pohjat ovat hienon hienoa hiekkaa. Altaiden vesi myös lämpenee todella nopeasti kuumassa auringossa joten altaissa on mukava istuksia ja rentoutua.

Vuorovesialtaita Mancoran rannikolla

Vuorovesialtaiden muodostama alue on myös kaunis. Kannattaa huomioida että jos menee kävellen pitää ajoittaa niin että kerkee takaisin ennen kun nousuvesi nousee liian korkeelle ja estää kävelyn.

Kun lähdimme kävelemään altaita kohti seuraamme lyöttäytyi hauveli. Se vaan lähti juoksemaan meidän vierellä, ja leikki välillä aalloissa tai ajoi lintuja takaa. Parasta hupia oli myös rapujen metsästys rantahiekalla. Vuorovesialtaissa kahlaaminen ja uiminen oli myös ihan huippua hauvelin mielestä.

Oot sä mun leikkikaveri!

Kun lähdimme takaisin kaupunkiin niin hauveli käveli vielä meidän kanssa takaisin ja kun pysähdyimme kaupungissa ravintolaan syömään, se hetken makoili meidän jaloissa ja päätti ettemme ole enää hauskoja leikkikavereita, ja jatkoi matkaa etsimään parempia.

Ihan paras päiväreissu kaveri se oli kyllä. Ikävä on jo nyt kova, mutta toivottavasti se löytää vielä monia uusia kavereita kävelyreissuille.

Nautiskelua vuorovesialtaista

Yksi ehdoton kohde mihin Mancorasta kannattaa suunnata on Playa El Ñuro. Siinä on ihan nätti hiekkaranta mutta se ei ole se juttu, vaan VALTAVAT merikilpikonnat. Rannan vieressä on laituri johon kalastajat tulevat perkaamaan kaloja. Roskakalat heitetään mereen laiturilta mikä on aiheuttanut sen että valtavat merikilpikonnat ja merilinnut ovat ottaneet laiturin ympäristön kodikseen.

Liemikilpikonnia 

Laiturilta pääsee uimaan meren ja kilpikonnat ovat niin tottuneita ihmisiin että tulevat ihan vierelle uimaan ja välillä tuntui että ne jopa koittivat vähän leikkiä kun saattoivat tulla syvältä puksauttaa pintaan mahasta. Tai niinkuin yksi tuli ja halasi Jonia. Se tuli vierelle ja painoi pään Jonin olkapäälle ja räpylät rinnanympäri.

Liemikilpikonna kera kalojen

En mä vaan ole tajunnut että ne eläimet ovat niin isoja vaikka olen jossain eläintarhassa isoja kilpikonnia joskus nähnytkin. Ja miten kauniisti ne pystyy liikkumaan vedessä, vaikka liemikilpikonna voi kasvaa jopa 1.5metrin pituiseksi ja painaa 200kg.

Mancorasta matka jatkuu Piuraan missä yhden yön pysähdyksen jälkeen jatkamme lentokoneella kohti Limaa. Tarinat jatkukoon sitten sieltä!

Ecuadorin elämää

Saavuimme kymmenen jälkeen illalla Quitoon ja siellä sitten isolla bussilla kiemurtelimme historiallisen alueen pikkukaduilla. Oli ihan kotiin kuljetus kyydityksellä, mikä oli kiva juttu, ettei yöllä tarvinnut alkaa ihmettelemään kaikkien tavaroiden kanssa taksia. Taksikyydit Etelä-Amerikassa saattavat päätyä kiertoajelulle katsomaan pankkiautomaatteja. Tästä syystä taksi pitäisi aina tilata luotettavasta lähteestä. 

Quiton historiallisen kaupunginosan kapeita katuja ja ylämäkiä

Quiton historiallinen kaupungin osa on Unescon maailman perintökohteiden listalla. Alueella on paljon kirkkoja ja vanhoja rakennuksia sekä kapeita katuja. Pakaralihakset ja reidet pysyvät myös timmeinä kun kaupungilla kävely on lähinnä ylä- tai alamäkeen kulkemista. 

Kun maa vaihtui Kolumbiasta Ecuadoriin hyvän kahvin löytäminen muuttui heti huomattavasti vaikeammaksi. Hinnat ovat myös Ecuadorin puolella hieman kalliimmat oikeastaan kaikissa tuotteissa kuin mitä Kolumbiassa. 

Vaikka hyvää kahvia on vaikea löytää niin leivonnaisissa ei ole mitään valitettavaa

Vuoristoisen sijaintinsa takia Quito on öisin aika kylmä (laitoin jopa pitkikset parina iltana jalkaan), mutta päivisin mukavan lämpöinen, eikä liian kuuma että jaksoi kävellä mäkiä ylös! 

Yksi Quiton tunnetuimmista nähtävyyksistä on maailman toiseksi korkeimmalle menevä kaapelikärry TeleferiQo. Kärry nousee noin 3000 metrin  korkeudelta 4050 metrin korkeuteen. Ylhäältä näkee loistavasti Quiton kaupungin lähes kokonaisuudessaan. 

Quiton kaupunkia

Jos varustautuu kunnolla ja on ajoissa liikkeellä voi hissiltä lähteä vaeltamaan aktiiviselle Pichincha tulivuorelle. Vaellus kuitenkin kestää noin 3 tuntia suuntaansa emmekä olleet varustautuneet kunnolla, joten nousimme vain ensimmäiselle kukkulalle noin 4200m korkeuteen. Olikin hyvä että suuntasimme siinä kohtaa takaisin, kun pääsimme TeleferiQon katokseen alkoi sataa vettä. Näkymät olivat uskomattomat ylhäältä, eikä kummallekkaan tullut minkäänlaisia oireita korkealla olemisesta. Nyt voi lähteä hyvillä mielin kohti Cuscoa kun tietää ettei tarvitse jännittää onnistuuko eläminen korkeassa paikassa. 

Kaunis aurinkoinen keli muuttui hetkessä sumuksi ja sateeksi

Quitosta jatkoimme bussilla matkaa rannikolle. Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Manta missä vietimme vain yön ja jatkoimme kohti Puerto Lopezia. Quitosta Mantaan bussimatka oli uskomatonta silmäkarkkia. Vuorilta rannikolle laskeutuessa pääsimme ajelemaan läpi Cloud Forestista. Puikkelehdimme vihdeiden sademetsävuorien välissä. Tosin jos on taipumusta matkapahoinvointiin suosittelen valitsemaan ilmateitse siirtymisen. 

Puerto Lopezissa meillä oli majoitus pienen mäen laella mistä oli todella kauniit näkymät tyynelle valtamerelle. Uima-altaan laidalta oli mukava katella lintujen kaartelua taivaalla ja auringon laskuja. Puerto Lopeziin pysähdyimme snorkkeloinnin takia mutta päätimmekin lennosta vaihtaa suunnitelman ja menimme Ecuadorin kauneimmalle rannalle. 

Los Frailesin rantaa

Los Frailes on luonnonsuojelu alueella oleva upea hiekkaranta, eikä sitä turhaan Ecuadorin kauneimmaksi kutsuta. Todella hienoa vaaleaa hiekkaa loivan kaaren muotoisella rannalla. Ranta on myös sen verran suuri, että ainakin arkisin tyhjää tilaa löytyy reilusti. Viikonloppuisin rannalla käy paljon Ecuadorilaisia nauttimassa rantaelämästä. 

Jos päädyt joskus menemään Los Frailesiin niin muistakaa ottaa passi mukaan, meille meinasi jäädä rantavierailu portille kun ei ollut passeja mukana. Onneksi samaan tuktukkiin sattunut paikallinen ylipuhui vartiat päästämään meidät jos vaan kirjoitetaan nimi ja passin numero vieraskirjaan. Aikaisemmin puisto on myös ollut maksullinen, mutta nykyisin puistossa saa vierailla ilmaiseksi. 

Puerto Lopeziin rakennettu pieni jokivarsipuisto

Puerto Lopez kaupunkina oli kehittynyt paljon sitten parin vuoden takaisen vierailun. Kaupungista selkeästi yritetään tehdä hienostuneemmalle väelle rantaloma kaupunkia. Rantaan  oli rakennettu hieno bulevardi ja sen varteen on tullut paljon hienostuneempia ravintoloita. Tosin hinnoittelu tuntui kyllä monessa paikassa aika kohtuuttomalta. Saimme tosin kuulla meidän hostellin omistajalta että rantabulevardin tonteille tuli +200% veronkorotusta bulevardin valmistuttua, ehkä se sitten on nostanut hinnat turhan korkeiksi.

Puerto Lopezista suuntasimme Ecuadorin reppureissaaja mekkaan Montañitaan. Montañita on tunnettu loistavasta rannasta, joka on loistava myös surffaamiseen. Rannalta löytyy niemen kärki missä on hyvät aallot kokeneemmalle surffaajalle, mutta muuten ranta on hyvää harjoittelurantaa kaiken tasoisille. 

Lost Beach Clubin upeita seinämaalauksia ja suihkulähde

Montañita on myös kova bilekaupunki. Etenkin viikonloppuisin Ecuadorilaiset saapuvat sankoin joukoin bilettämään ja nauttimaan rantalomaa. Montañitassa on 7 paras beach club World Dj Magin ja 52 klubi ylipåäänsä maailmassa. Pitihän se toki käydä perjantain tarkistamassa. Paikka oli kyllä upea, kaikki seinät maalattu psykedeelisin kuvin uv-maaleilla. Lavoja oli yhteensä 4 joista kaksi oli isompia, yksi pienempi ja neljäntenä oli The Cave. The Cave on rakennettu clubin sisälle omaksi pieneksi klubiksi jossa on paksut seinät ja kun aamu neljältä baarit pitää sulkea avataan äänieristetty The Cave. 

Löysimme kivan halvan hostellin Montañitasta, joten päätimme jäädä tänne latailemaan akkuja jotta jaksetaan seuraavaksi matkustella Perun halki. Puolentoista viikon paikallaan olo tekee varmasti hyvää, kun muuten on pisimmät pysähdykset ovat olleet 4 yötä ja usein miten 2 tai 3 yötä yhdessä paikassa. 

Matka Kolumbian pohjoisrannalta Ecuadorin rajalle

Palominasta matka jatkui ensin bussilla Santa Martaan pari tuntia ja siitä sitten bussiasemalla ruokaa naamaan ja seuraavaan bussiin kohti Bogotaa. Bussit Kolumbiassa ovat tosi halpoja, puolen maan halki pääsi alle 40e per henki. 

Matkaa Santa Martasta Bogotaan on noin 900km mutta matka-aika bussilla oli noin 17-18 tuntia. Bussi pysähtyi matkalla kaksi kertaa mutta toisen kerroista nukuin iloisesti. Vähän jännitti miten bussissa jaksaa istua noin pitkän matkan mutta molemmilta meiltä meni oikein mukavasti matka, alku matka Jonin tehdessä töitä ja loppu matka nukkuessa. 

Etelä-amerikassa jos haluaa syödä halvalla kannattaa tilata menu el dia joka sisältää keiton, pääruoan ja usein miten juoman

Bogotassa menimme samaan hostelliin kuin edelliselläkin kerralla ja oli mukava tavata samoja naamoja uudelleen. On ollut todella kurja lähteä mistään hostellista/hotellista jatkamaan matkaa kun melkein joka paikassa on löytynyt uusia mahtavia ihmisiä keiden kanssa sai jakaa muutamia ihania hetkiä elämästä. 

Mä sain jonkun pienen flunssan tai jotain bussimatkalta mutta Bogotan osuus meni lähinnä nukkuessa. Ensimmäisenä päivänä nukuin jonkun melkein 15t tuntia vuorokauden aikana. Mutta onneks kolmen päivän lepo helpotti ja matka saattoi jatkua taas mukavasti eteenpäin. 

Paston värikästä kaupunkia

Meillä oli liput Kolumbiasta Ecuadoriin Ipiales nimisestä pienestä kylästä aivan rajan tuntumasta. Bussi Bogotasta Ipialekseen olisi ollut noin 20 tuntia, joten päätimme etsiä lentoliput. Lentäminenkin on kohtalaisen halpaa Kolumbian sisällä ja hintaa lipuille tuli noin 70e/naama, tosin pääsimme sillä vasta Pastoon asti mistä on vielä parin tunnin bussimatka Ipialekseen.

Pasto vaikutti ihan mukavalta kaupungilta mutta olimme siellä vain yhden illan ja aamulla pitikin jo jatkaa matkaa joten alueena se jäi hieman vieraaksi vielä. Upeinta kuitenkin oli se luonto mikä jatkui joka suuntaan Paston kaupungista. 

Paston ja Ipialeksen välistä vuoristomaisemaa

Matka minivanilla Pastosta Ipialekseen tuntui menevän ihan hujauksessa kun toinen toistaan upeampia vuoristomaisemia avautui silmien edessä. Tosin matkalla meinasi hermot mennä yhteen matkustajista joka napit korvissa lauloi epävireisesti biisien mukana melkein koko kahden tunnin matkan. Kolumbialaiset kyllä laulavat paljon ja joka paikassa, mutta tällä kertaa tuo laulaminen sai paikallisetkin jo hermoraunion partaalle. 

Ipialekseen päästyämme heitimme rinkat ja reput tavaran säilytykseen bussiasemalle ja lähdimme tutustumaan Ipialeksen tunnetuimaan nähtävyyteen Las Lajas Sanctuaryyn. Las Lajas 1949 valmistunut kirkko, joka sijaitsee Guaitara-joen kanjonissa. Kanjonissa sijantinsa takia kirkkoon on voitu tehdä todella komea kaarisilta. Kirkko on myöskin rakennettu lähes täysin lahjoitusten varassa. Las Lajas on ehdottomasti näkemisen arvoinen jos on matkustamassa maanteitse rajan yli Kolumbiasta Ecuadoriin. 

Las Lajas

Kirkon ihmettelyn jälkeen tukevalle lounaalle ja odottelemaan bussia jolla olisi tarkoitus matkustaa Ipialeksesta Quitoon noin 8 tunnin  matka. Bussin tultua meitä oli 7 aikuista eurooppalaista matkustajaa ja yksi pari vuotias pienokainen, sekä meidän ecuadorilaiset matkaoppaat. 

Kolumbiasta pois pääseminen oli rajalla helppoa mutta kun pääsimme Ecuadorin immigrationiin niin usko oli hyvin vähissä. Rakennuksen ympärillä parveili vähintää tuhat ihmistä. Jono immigrationin luukulle kiersi koko maahantulorakennuksen ja arviot siitä kuinka kauan jonottaminen olisi kestänyt vaihteli 8-12 tunnin välillä. 

Ongelmana on siis se että Venezuelan  maan tilanne alkaa olla niin kaaottinen että siellä eläminen alkaa käydä mahdottomaksi. Töitä ei ole tai jos on siitä ei saa järkevää palkkaa, päivittäis tuotteet ovat melkein kokoajan loppu kaupoista. Esimerkiksi kuukautissiteiden saapuminen kauppaa aiheuttaa rynnäkön, kun vain nopeimmille riittää. Venezuelalaiset siis muuttavat sankoin joukoin Kolumbiaan ja siitä eteenpäin Ecuadorin suuntaan. Immigrationin jonossa yksi tyttö kertoikin “Olemme maailman uudet kiinalaiset ja levittäydymme joka paikkaan kun ei meillä ole enää omaa maata”

Ipialeksen kaupunkia

Jonossa seisoessa joka ei liiku mihinkään alkoi jo epätoivo iskemään. Internetissä oli kerrottu että kyseiselle rajalle ei kannata missään tapauksessa päätyä pimeän tultua jos haluaa pitää turvallisuudestaan huolta. Kello oli jo sen verran että parin tunnin päästä tulisi pimeä. Onneksi meidän matkaoppaat kuitenkin tajusivat että meillä on lapsi mukana ja kaikki matkustajista on selkeästi eurooppalaisia reppureissaajia joten he lähtivät selvittämään olisiko mahdollista että pääsimme koko porukka lapsen varjolla erityisjonon kautta immigrationista läpi. 

Onni oli puolellamme ja pääsimme erityisjonoon ja koko maahantulo prosessi saatiin lopulta noin puolessa tunnissa ohi. Täytyy kyllä sanoa että pienen pellavapäisen lapsen kanssa 8-10h jonossa pimeällä ei välttämättä olisi ollut kovin turvallinen vaihtoehto, joten hyvä että pääsimme jatkamaan matkaa. Oli varmasti ensimmäinen kerta kun olen ollut oikeasti onnellinen pari vuotiaasta matkaseuralaisesta 8 tunnin matkalle. Edes lapsen jatkuva kitinä loppumatkasta ei harmittanut yhtään kun tiesi että ilman lasta seisoisin edelleenkin siellä jonossa toivomassa että pääsen joskus maahan. 

Seuraavassa blogissa sitten uusi maa ja uudet ihmettelyt. Onneksi kieli säilyy kuitenkin samana ja sitä ymmärtääkin kokoajan enemmän!

Palomino - Reppureissaajien helmi Karibian merellä

Camaronesista suuntasimme Riohachan kaupunkiin. Aluksi suunnitelmissa oli vain mennä sinne ja jatkaa siitä matkaa Kolumbian aivan pohjoisimpaan kärkeen. Paikka on kuulemma kaunis kun dyynit laskevat suoraan mereen mutta tällä hetkellä alueella on heimojen välisiä sotia, joten alue ei välttämättä ole turvallinen. 

Lisäksi internet oli pullollaan erilaisia kauhutarinoita kuinka retket sinne ovat päättyneet ikävästi oppaiden kadottua ja jätettyä matkalaiset omilleen. Seikkailut on kivoja mutta tällä kertaa päätimme että nautimme rauhallisesta rantakaupunki elämästä. 

Palominon ranta

Riohachassa vietimme hieman luksuselämää kera ilmastoinnin ja hyvin toimivan netin. Lisäksi meidän hotelli oli aivan rannalla joten rannalla tuli vietettyä aikaa jonkun verrankin. Tosin tähän aikaan vuodesta alueella tuulee usein rajusti ja koko ajan kun olimme Riohachassa meri oli sen verran villinä ettemme viitsineet uimaan mennä. 

Kaupungilla kävellessä meidät myös pysäytettiin, jotta saisivat ottaa kuvia meidän kanssa. Ehkä me sitten kuitenkin ollaan aika erinäköisiä kun suurin osa porukasta. Useammankin kerran ravintolassa kun olimme saaneet syötyä tultiin kysymään että voiko meistä ottaa kuvan ravintolan kyltin edessä.

Karibian meren aaltoja

Riohacha oli mukava mutta oli mukava jatkaa sieltä matkaa Palomino nimiseen reppureissaajien pyhäkköön. Palomino on rannikolla oleva pieni kylä, joka kasvaa hurjaa vauhtia reissaajien löytäessä tämän helmen Karibian rannikolta. AIkaisemmin monet reppureissaajat suuntasivat Taganga, mutta nykyisin paikalla alkaa olla hieman huono maine sen suhteen, että monet menettävät omaisuutensa sitä enemmän haluaville. Lisäksi siellä on paljon Israelilaisia huumeturisteja, mitkä lisäävät paikan epäturvallisuutta. 

Palominossa on paljon aivan käsittämättömän hyviä ravintoloita. Monet paikoista on kolumbialaiseen hintatasoon nähden aika kalliita mutta suomalaisittain ajatelllen halpoja eli noin 50.000 pesoa kahden ihmisen ruoat juomineen. Meidän budjetilla jätimme ne vähemmälle kehuista huolimatta. Mutta halvemmalla syöminen ei juurikaan vienyt ruoan tasoa alaspäin ruokapaikka vaan saattoi näyttää aika paljon karummalta. Esimerkiksi Turco Pizzeria aivan Palominon keskustassa oli halpaa ja ehkä parasta pizzaa koko maailmassa, mutta paikka näytti lähinnä puuhökkeliltä parilla tukilla minkä päällä istua. 

Paras pitseria ehkä maailmassa 

Eräältä ilmoitustaululta huomasimme että Palominossa järjestetään reivit sillan alla. Reggaettonin pikkuhiljaa alkaessa tulla korvista ulos ajattelimme että suuntaamme välillä kuuntelemaan tasabiittisempää musiikkia. Silta oli noin 10min kävelymatkan päässä Palominon keskustasta joten ei muuta kun töppöstä toisen eteen ja ihmettelemään Kolumbialaisia bileitä. 

Paikkaa lähestyttäessä meinasi epätoivo iskeä kun reggaettonin tahdit kaikuivat pimeässä tähtikirkkaassa yössä. Jatkoimme kuitenkin matkaa ja sillan takaa löytyikin bileet ja artisti vaihtui meidän kävellessä alueelle ja reggaetton vaihtui teknoon. Ilta oli oikeen mukava vaikka musiikki ei teknoksi muututtuessaan silti ollut ihan omaamme. Muutaman tunnin jälkeen musiikki muuttui taas ja EDM:n alkaessa totesimme että aika lähteä etsimään jotain ruokaa ja nukkumaan.

Ikioma ranta ja auringon lasku

Tapasimme kuitenkin bileissä yhden paikallisen ja yhden eurooppalaisen kundin ja he kutsuivat meidät viettämään darra-päivää vähän Palominon ulkopuolella olevaan resorttiin. Mehän otimme neuvosta vaarin ja suuntasimme iltapäivällä ihmettelemään mihin meidät on oikein kutsuttu. Paikka olikin ihan uskomattoman kivan oloinen omalla uimarannalla varustettu hostelli/hotelli. Joni pääsi lentämään droneja ja kävimme nauttimassa kahdelleen auringonlaskun ikiomalla biitsillä. 

Karibian meren osuus olikin mukava päättää rentoon oleskeluun mukavien ihmisten kanssa ja seuraavana päivänä jatkoimme matkaa kohti Bogotaa. Karibian meren alueen Kolumbia on ihan oma alueensa niin ulkonäöllisesti kuin ihmistenkin osalta. Ihmiset vaikuttivat olevan juhlatuulella aina ja samaan aikaan kuitenkin ”tranquillo” (rauhallisesti, rennosti) on ensimmäinen sana mikä aluetta kuvaisi. 

Isoja renkaita Palominon rannalla