Palominasta matka jatkui ensin bussilla Santa Martaan pari tuntia ja siitä sitten bussiasemalla ruokaa naamaan ja seuraavaan bussiin kohti Bogotaa. Bussit Kolumbiassa ovat tosi halpoja, puolen maan halki pääsi alle 40e per henki.
Matkaa Santa Martasta Bogotaan on noin 900km mutta matka-aika bussilla oli noin 17-18 tuntia. Bussi pysähtyi matkalla kaksi kertaa mutta toisen kerroista nukuin iloisesti. Vähän jännitti miten bussissa jaksaa istua noin pitkän matkan mutta molemmilta meiltä meni oikein mukavasti matka, alku matka Jonin tehdessä töitä ja loppu matka nukkuessa.
 |
| Etelä-amerikassa jos haluaa syödä halvalla kannattaa tilata menu el dia joka sisältää keiton, pääruoan ja usein miten juoman |
Bogotassa menimme samaan hostelliin kuin edelliselläkin kerralla ja oli mukava tavata samoja naamoja uudelleen. On ollut todella kurja lähteä mistään hostellista/hotellista jatkamaan matkaa kun melkein joka paikassa on löytynyt uusia mahtavia ihmisiä keiden kanssa sai jakaa muutamia ihania hetkiä elämästä.
Mä sain jonkun pienen flunssan tai jotain bussimatkalta mutta Bogotan osuus meni lähinnä nukkuessa. Ensimmäisenä päivänä nukuin jonkun melkein 15t tuntia vuorokauden aikana. Mutta onneks kolmen päivän lepo helpotti ja matka saattoi jatkua taas mukavasti eteenpäin.
 |
| Paston värikästä kaupunkia |
Meillä oli liput Kolumbiasta Ecuadoriin Ipiales nimisestä pienestä kylästä aivan rajan tuntumasta. Bussi Bogotasta Ipialekseen olisi ollut noin 20 tuntia, joten päätimme etsiä lentoliput. Lentäminenkin on kohtalaisen halpaa Kolumbian sisällä ja hintaa lipuille tuli noin 70e/naama, tosin pääsimme sillä vasta Pastoon asti mistä on vielä parin tunnin bussimatka Ipialekseen.
Pasto vaikutti ihan mukavalta kaupungilta mutta olimme siellä vain yhden illan ja aamulla pitikin jo jatkaa matkaa joten alueena se jäi hieman vieraaksi vielä. Upeinta kuitenkin oli se luonto mikä jatkui joka suuntaan Paston kaupungista.
 |
| Paston ja Ipialeksen välistä vuoristomaisemaa |
Matka minivanilla Pastosta Ipialekseen tuntui menevän ihan hujauksessa kun toinen toistaan upeampia vuoristomaisemia avautui silmien edessä. Tosin matkalla meinasi hermot mennä yhteen matkustajista joka napit korvissa lauloi epävireisesti biisien mukana melkein koko kahden tunnin matkan. Kolumbialaiset kyllä laulavat paljon ja joka paikassa, mutta tällä kertaa tuo laulaminen sai paikallisetkin jo hermoraunion partaalle.
Ipialekseen päästyämme heitimme rinkat ja reput tavaran säilytykseen bussiasemalle ja lähdimme tutustumaan Ipialeksen tunnetuimaan nähtävyyteen Las Lajas Sanctuaryyn. Las Lajas 1949 valmistunut kirkko, joka sijaitsee Guaitara-joen kanjonissa. Kanjonissa sijantinsa takia kirkkoon on voitu tehdä todella komea kaarisilta. Kirkko on myöskin rakennettu lähes täysin lahjoitusten varassa. Las Lajas on ehdottomasti näkemisen arvoinen jos on matkustamassa maanteitse rajan yli Kolumbiasta Ecuadoriin.
 |
| Las Lajas |
Kirkon ihmettelyn jälkeen tukevalle lounaalle ja odottelemaan bussia jolla olisi tarkoitus matkustaa Ipialeksesta Quitoon noin 8 tunnin matka. Bussin tultua meitä oli 7 aikuista eurooppalaista matkustajaa ja yksi pari vuotias pienokainen, sekä meidän ecuadorilaiset matkaoppaat.
Kolumbiasta pois pääseminen oli rajalla helppoa mutta kun pääsimme Ecuadorin immigrationiin niin usko oli hyvin vähissä. Rakennuksen ympärillä parveili vähintää tuhat ihmistä. Jono immigrationin luukulle kiersi koko maahantulorakennuksen ja arviot siitä kuinka kauan jonottaminen olisi kestänyt vaihteli 8-12 tunnin välillä.
Ongelmana on siis se että Venezuelan maan tilanne alkaa olla niin kaaottinen että siellä eläminen alkaa käydä mahdottomaksi. Töitä ei ole tai jos on siitä ei saa järkevää palkkaa, päivittäis tuotteet ovat melkein kokoajan loppu kaupoista. Esimerkiksi kuukautissiteiden saapuminen kauppaa aiheuttaa rynnäkön, kun vain nopeimmille riittää. Venezuelalaiset siis muuttavat sankoin joukoin Kolumbiaan ja siitä eteenpäin Ecuadorin suuntaan. Immigrationin jonossa yksi tyttö kertoikin “Olemme maailman uudet kiinalaiset ja levittäydymme joka paikkaan kun ei meillä ole enää omaa maata”
 |
| Ipialeksen kaupunkia |
Jonossa seisoessa joka ei liiku mihinkään alkoi jo epätoivo iskemään. Internetissä oli kerrottu että kyseiselle rajalle ei kannata missään tapauksessa päätyä pimeän tultua jos haluaa pitää turvallisuudestaan huolta. Kello oli jo sen verran että parin tunnin päästä tulisi pimeä. Onneksi meidän matkaoppaat kuitenkin tajusivat että meillä on lapsi mukana ja kaikki matkustajista on selkeästi eurooppalaisia reppureissaajia joten he lähtivät selvittämään olisiko mahdollista että pääsimme koko porukka lapsen varjolla erityisjonon kautta immigrationista läpi.
Onni oli puolellamme ja pääsimme erityisjonoon ja koko maahantulo prosessi saatiin lopulta noin puolessa tunnissa ohi. Täytyy kyllä sanoa että pienen pellavapäisen lapsen kanssa 8-10h jonossa pimeällä ei välttämättä olisi ollut kovin turvallinen vaihtoehto, joten hyvä että pääsimme jatkamaan matkaa. Oli varmasti ensimmäinen kerta kun olen ollut oikeasti onnellinen pari vuotiaasta matkaseuralaisesta 8 tunnin matkalle. Edes lapsen jatkuva kitinä loppumatkasta ei harmittanut yhtään kun tiesi että ilman lasta seisoisin edelleenkin siellä jonossa toivomassa että pääsen joskus maahan.
Seuraavassa blogissa sitten uusi maa ja uudet ihmettelyt. Onneksi kieli säilyy kuitenkin samana ja sitä ymmärtääkin kokoajan enemmän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti