Flamingoja ja pikku kylän elämää

Mincasta jatkoimme matkaa kohti Camarones nimiseen kylään. Emme oikeastaan tienneet kylästä mitään, mutta Bogotassa olessamme kuulimme että hostellilla on sisar-hostelli Camaronesissa ja että siellä on kaunista luontoa. No mutta mikäs sen parempi idea kun seurata vinkkiä, jonka saimme paikallisilta.

Teksti antaa ymmärtää että tarjolla on myös koneellinen ilmastointi

Väliäkö tuolla kun ovi oli koko matkan auki, ilman kiersi oikein hyvin

Matka alkoi minivanilla Mincasta Santa Martaan, josta sitten bussilla eteenpäin. Tosin Santa Martassa kävimme vielä kunnon kahvilla ja automaatilla, mikä osoittautui onneksi. Reilun parin tunnin busseilun ja yhden bussin vaihdon jälkeen pääsimme Camaronesiin tosin valitettavasti noin 5 kilometriä ohi kylästä kun emme tajunneet pysäyttää bussia.

Onneksi Joni huomasi sivusilmällä kyltin Camarones tienposkessa ja google mapsilla tarkistettua, että siellä se meni. Noh metakka päälle että seis seis me jäädään pois. Bussi pysähtyi ja taivallus tien vartta kohti määränpäätä.

Onneksi kuitenkin ihana mopoilija näki meidän ahdinkomme ja kovasti espanjaksi kertoi meille että veisi ensi toisen ja tulisi sitten hakemaan toista. Vielä kuitenkin vähän arkana kaikista pelotteluista emme uskaltaneet kyytiin. No tyyppi lähti pois ja kohta se ilmestyikin kaverin kanssa vierelle, ja eikun mopon selkään ja kohti hostellia.

Maisema taivalluksen varrelta

Hostellille päästyämme koimme pienen yllätyksen, kun päädyimme erittäin pieneen kolumbialaiseen kylään missä ei ollut mitään. Ensimmäinen kysymys melkein kaikilta oli ihmettelevä “mitä te oikein täällä teette ja miksi te ette puhu espanjaa?” Onneksi meidän hostelilla oli kuitenkin myös jonkun verran englantia osaava chileläinen tyttö, joka auttoi meidät suurimmista ongelmista.

Enää piti vain päästä yli siitä että ohjeet olivat kovin ylimalkaisia, esim kun kysyimme mistä saa ruokaa vastaus oli “Ehkä jostain tuolta” ja viittaus ehkä vasemmalle tai sitten oikealle. Hetken kylässä pyörittyämme totesimme, ettei ravintoloita ole tai jos on ne on kaikki suljettuja. No kaupasta sitten kananmunia ja leipää, koska ne me osattiin tilata, molemmilla oli myös maha vähän huonona ettei oikeastaan tehnyt oikein mieli edes syödä.

Syötyämme kuulimme että seuraavana aamuna lähtisi trekki luonnonpuistoon. Noin 6 tuntia ja 18 kilometriä ja monia erilaisia luontokohteita. No ei kai siinä mennään ja toivotaan että olo paranee aamuksi. Herätyksen piti olla kuudelta, aamupalan syönti ja seiskan aikoihin lähtö. No jostain syystä herätyskello ei soinut tai ei kuultu sitä hävittäjälentokone simuloidun tuulettimen takia, mutta heräsimme vasta varttia vaille seitsemän. Äkkiä kaupasta vähän lisää vettä ja joku pulla naamaan ja menoksi. Meidän oli kuitenkin tarkoitus olla takaisin noin yhden kahden välillä iltapäivällä, jonka jälkeen toivoimme että ravintolat olisivat taas auki.

Vaelluksella kohti suolajärveä

Meillä oli oppaana paikallinen kundi ja matkaseurana israelilainen Ecuadorissa asuva tyttö sekä kaksi hänen kaveriaan etelä-amerikasta. Israelilainen tyttö osasi englantia kohtalaisen hyvin ja auttoi meitä tarvittaessa tulkkina.

Kävely oli oikein leppoisaa rauhallista vauhtia ja luonto ympärillä oli sanoin kuvaamattoman kaunista. Oli kuivunutta suolajärven pohjaa, magrovemetsää sekä viidakkoa, minkä jälkeen saavuimme pitkälle rannalle, joka oli varmasti useita kilometrejä ja siellä ei ollut ketään muita kuin me.

Oli aika uskomaton fiilis olla sellaisella rannalla kaikkien Thaimaan turistirantojen jälkeen. Rantaa pitkin kävellessä yhtäkkiä maisema vieressä alkoi muuttua kokoajan kuivemmaksi ja lopulta kuivaksi savanniksi / aavikoksi.

Monta kilometriä pitkä täysin autio ja koskematon ranta

Maa oli niin kuivaa ja kaikki puut näyttivät pystyyn kuolleilta ainoa vihreä ja väri tuli kaktuksista ja niiden kukista. Näimme jopa sellaisen haukan, joka saalistaa piikkien seassa maassa juosten jyrsijöitä. Mutta maisema oli samaan aikaa niin kaunis kuin miten tappavan näköinen se oli. Tässä kohtaa viimeistään olimme kiitollisia muutamista pilvistä taivaalla ja tähän aikaan vuodesta rannikolla olevasta lähes jatkuvasta tuulesta. Kuuma tuli silti.

Aavikon maisemia

Aavikon ylitettyä saavuimme pieneen muutaman talon kylään, jossa asui paikallisia katkaravun kalastajia. Yllättäen Camaronesissa (katkaravut espajansta suomeksi) oli paljon katkaravun kalastajia ja paikallinen ruokavalio koostuukin lähinnä kalasta ja katkaravusta sekä riisistä tai perunasta. Kylästä saimme veneen allemme ja lähdimme etsimään flamingoja.

Emme tosin päässeet kovin pitkälle kun meidän vene alkoi vuotaa niin paljon että piti vaihtaa toiseen. Vähän meinasi jännittää mutta tiesimme ettei järvessä ole yli 2metriä syvää vettä missään ja suurimmalta osin noin metrin syvyistä.

Hieman kuumottava paatti jolla matkattiin katsomaan flamingoja

Seuraava vene ei enää vuotanut mutta itse tehty purje ja hieman epävakaa purtilo meinasi kaatua monta kertaa tuulenpuuskien voimasta, mutta kaikesta huolimatta pääsimme lopulta flamingojen luokse vaikka osan matkasta kuskin pitikin työntää venettä kahlaamalla.

Jos sopivaan aikaa vuodesta saapuu paikalle, flamingoja on tuhansittain alueella, mutta tähän aikaan vuodesta enää sinnikkäimmät hengailevat mestoilla. Onneksi kuitenkin yksi noin 50-100 yksilöä käsittävä lauma suvaitsi näyttäytyä meille. Oli kyllä hienoa kuulla se kaakatus ja nähdä ne uljaat yksilöt luonnossa. 

Flamingoja suolajärvessä! Hienoja ja ylväitä lintuja

Meillä oli kuitenkin luontoa ymmärtävä kuski ja jäimme katselemaan lintuja kohtalaisen pitkän matkan päästä. Valitettavasti alueella on paljon myös kuskeja jotka tarkoituksella ajavat moottoriveneellä kohti laumaa ja säikyttelevät lintuja, jotta turistit saisivat hienoja kuvia lentoon lähtevistä flamingoista. 

Tässä kohtaa nälkä alkoi olla jo kova. Edellisenä päivänä emme kuitenkaan olleet syöneet kuin aamupalan ja illalla munakasta, eikä aamupalakaan ollut kovin kummoinen. Kellokin oli jo lähempänä yhtä ja olimme edelleen veneessä. Tunnin verran veneellä takaisin rantaan, mistä olimme ajatelleet ottaa mopotaksin takaisin kylään jotta saisimme jotain ruokaa.

Tässä kohtaa tulikin ylläri että monta kertaa ilmaiseksi kerrottu trekki maksoikin 15000 pesoa (4e) per naama, Meillä oli rahaa mukana vain 22000 pesoa eli emme pystyneet maksamaan edes koko retkeä joten mopotaksista oli enää turha haaveilla. No annoimme rahamme ja toivoimme ettei meille jäädä kovin vihaiseksi, kun emme maksaneet niin paljon kuin piti, mutta luulen että he ymmärsivät ettei meillä ollut enempää rahaa ja emme olleet tienneet että retki onkin maksullinen.

Kaktus reissun aavikko-osuudelta

Myöhemmin selvitimme asian ja meille retkeä mainostanut tyyppi ei ollut tiennyt että tällä kertaa retkeen oli kävelyn ostettu flamingo palvelu ja muut retkellä olleet eivät tienneet että me emme tienneet asiasta ja monen väärinkäsityksen seurauksena kävi näin. No mutta vahinko ei sinällään ollut suuri.

Ongelmaksi koitui lähinnä puoli kipeänä lähes ruoatta vaellettu 18km, joka kuuden tunnin sijasta venyi yli 10 tunnin matkaksi. No ei muutakun seikkailu henki niskaan ja tarpomaan. Onneksi saatiin sitten pariksi viimoiseksi kilometriksi mopotaksi, joka odotti kun kävimme huoneesta hakemassa rahat. Tästä viisastuneena aina vähän enemmän rahaa mukaan kun mitä ajattelee tarvitsevansa ja vettä mukaan enemmän kuin tarpeeksi vaikka sen kantaminen alkumatkasta voikin olla turhauttavaa.

Päästyämme kylään tajusimme ettei siellä ole taaskaan mitään ravintoloita auki, mutta onneksi israeliainen tyttö kävi jonin kanssa kaupassa ja osti meille kanaa, riisiä, tomaattia ja tomaattikastiketta (eli ketsuppia). Näistä sitten kokkailimme ehkä parhaan kanarisoton ikinä (nälkä on paras mauste).

Trekillä bongattu lemmikki papukaija, mikä eleli omistajan kanssa pienessä majassa

Tämän jälkeen ongelmaksi koitui kulttuurien väliset erot kun koitimme kysyä mistä saa kahvia saimme kovasti kaiken maailman ohjeita mistä mistään ei saanut kahvia. Sitten vihdoin löysimme yhdestä paikasta hieman kahvia ja tuuletimme sitä niin meidän hostellin pitäjät oli ai että te halusitte vain kahvia kyllä me voimme keittää teille.

Jostain syystä he luulivat että me ei kelpuutettu niiden palveluita, kun kyselimme mistä voisimme saada, vaikka todellisuudessa emme edes tienneet että heiltäkin voisi saada ja siksi kysyimme.

Kun nämä pienet kulttuurilliset erot saatiin selvitettyä elämästä Camaronesissa tuli yksi parhaasta osasta meidän tähän astista reissua. Rauhallinen kylä missä pääsi näkemään miten paikalliset viettää elämäänsä ja nauttimaan siitä ettei mitään tapahdu missään. Paikallisten suurin huvi oli soittaa musiikkia täysiä oman talonsa pihalla ja juoda kaljaa. Nuoret puolestaan pelasivat jalkapalloa tai temppuilivat pyörillä.

Hostelimme oli turvallisessa paikassa polisiaseman vieressä joten opimme myös paikallisten pikkukylien poliisivoimista paljon. Poliisi ei kuulemma ole niin kuin poliisit, ne on vaan tyyppejä jotka hengaa ja juttelee ihmisten kanssa ja naureskelee nuorisolle jos nuoriso tekee jotain puoli laitonta. Välillä kuulemma ovet vaan laitetaan kiinni ja poliisit istuvat sisällä eikä kukaan saa puhua niille. Mutta on ne jotain jossain kohtaa tehnytkin siellä oli pidätettynä/vangittuna 4 henkilöä joista kolme oli varkaudesta ja yksi raiskauksesta. 

Rannalta löytyi hieno eläimen kallo

Yksi ikävä puoli kylässä kuitenkin oli, paikalliset olivat hulluna kukkotappeluihin. Emme onneksi joutuneet itse todistamaan yhtään mutta päädyimme vahingossa kukkotappelu ringin sisälle kun käveleskelimme kylässä. Muuten Camarones oli ihana ja suosittelen kovasti paikkaa jos tekee mieli elää halvalla ja nauttia paikasta missä saa viettää aikaa paikallisten kanssa.

Minca - Kahvin viljelyä ja lintuja

Barranquillan karnevaleilta matka jatkui kohti Minca nimistä kylää Sierra Nevadan vuoristossa. Olimme varanneet majoituksen, joka oli käytännössä ulkona. Eli talon päälle oli rakennettu bambuista katos ja sen alla oli vähän kuin huone ilman seiniä. Sängyn päällä oli tietenkin hyttysverkko, ettei yön aikana tullut täysin syödyksi. 

Majoitumme Mincassa talossa ilman seiniä

Tosin hyvin nopeasti tuli havaittua että se hyttysmyrkky Suomesta mukaan otettuna olisi ollut kovin hyvä idea, mutta jotain piti unohtaa ja nyt tyydytään paikallisiin myrkkyihin. Hyttysistä, mäkäräisistä ja polttiaisista huolimatta ulkona nukkuminen oli parasta ikinä. Mincan yöt myös ovat kohtalaisen viileitä joten ei tarvinnut edes hikoilla vaikkei ilmastointia tai tuuletinta ollut. 

Kolibrien bongailua aamupalalla

Heräämme yleensä noin 6-7 aikaa aamulla jotta puolisoni pääsee edes hetken tekemään töitä suomalaisten kanssa samaan aikaan, mikä oli erittäin positiivista Mincassa jossa elää paljon erilaisia lintuja. Mincasta järjestetään useita erilaisia lintu-bongailu retkiä pitkin vuoristoa. Meidän ei tarvinnut millekkään retkelle lähteä, kun sängystä sai ihailla värikkäitä siivekkäitä. Aamupalan huippuhetkiä ihanan kolumbialaisen kahvin lisäksi olivat kolibrit, jotka tulivat joukolla juomaan läheisen puun kukkien mettä.  

Tie Mincaan

Itse Mincan kylä on todella pieni, eikä siellä juuri ole muuta kuin ravintoloita ja turisteille tarkoitettuja paikkoja, mutta toimii hyvin jos haluaa päästä jonnekki rauhalliselle alueelle nauttimaan luonnosta, mutta niin että palvelut toimivat hyvin. Alue onkin enemmän maaseutua jossa paikalliset asuvat hajallaan omien viljelystensä luona.

Vielä kymmenisen vuotta sitten koko alueelle ei ollut kovin turvallista mennä, koska alue oli Kolumbialaisen vasemmisto sissiliikkeen (FARC) hallussa. Tällä hetkellä kuitenkin alueella turvallista matkustaa ja monet turhan kuumaan rannikkoon kyllästyneet turistit suuntaavatkin mielellään vuoristoon jossa on hieman viileämpää.

Samaten digi-paastoilusta kiinnostuneille suosittelen Mincan vuorilla olevia hostelleja. Kävelymatka mihinkään sivistykseen saattaa olla jopa 3 tuntia ja nettiä ei ole tarjolla. Maisemat sen sijaan ovat erityisen upeita. 

Sierra Nevadan jylhän kauniita maisemia

Mincasta on myös helppo lähteä erilaisille retkille ympäri pohjois Kolumbiaa. Me tosin päätettiin vaan nauttia rauhasta ja kiireettömästä elämästä. Iltapäivästä kun aurinko oli vähän laskenut pahimmasta porotuksesta lähdettiin kävelemään vuoristoon.

Hyvä vaihtoehto jos kaipaa helpotusta kuumuuteen on kävellä muutaman kilometrin päässä olevalle pienelle vesiputoukselle jonka lampi on mukava viilentymispaikka. Tosin vesi on kyllä todella kylmää ettei sinne kyllä puljaamaan viitsi kovin pitkäksi aikaa jäädä. 

Mutta kävelymatka vesiputoukselle on mukava monet tuntuvat ottavan kunnon eväät mukaan ja nautiskelevan koko päivän hieman viileämmästä paikasta. Ja jos päivän jälkeen alkaa painaa niin mopotaksilla pääsee takas kaupunkiin helposti.

Toinen mielenkiintoinen paikka noin 6 kilometrin päässä Mincan kylästä on 1892 perustettu kahvifarmi. Kahvia käsitellään edelleen täysin samalla tavalla kuin sitä on käsitelty alkuvuosista alkaen. Kaikki on manuaalista tai vesivoimalla koneistettua. Kahvi kasvaa 800-2000m korkeudella vuoristossa joten käsitettelylaitos on hieman sen alapuolella ja kun kahvin marjat kerätään vuoristossa ne lähetetään veden avulla putkistoa pitkin alas käsittelypisteeseen. 

Kahvipapujen lajitteluun tarkoitetun koneen yksi osa

Heti aluksi marjat lajitellaan kolmeen osaan painon perusteella. Painavimmat eli paras laatuiset marjat vajoavat nopeiten pohjaan ja heikompi laatuiset jäävät korkeammalle. Kahvilla on oma tuholaisensa, joka syö kahvin marjaan pienen reiän ja natustelee sitten siellä tyytyväisenä marjaa. Usein marja on päällepäin ihan hyvän näköinen mutta sisältä pelkkää tyhjää.

Kun marjat on vielä toiseen kertaan lajiteltu, niin paras laatuiset marjat jäävät tuotanto laitokseen käsittelyyn ja kakkos- sekä kolmoslaatuiset marjat myydään erilaisille pikakahvi markkinoille. Kun näin miltä kakkos- ja kolmoslaatuinen papu näyttää, päätin etten enää juo huonolaatuista kahvia kun se on pelkkää moskaa. 

Huonoa kahvia. Tätä saat kun juot pikakahvia, kapselikahvia tai mitään tahansa muuta kuin laadukkaista pavuista tehtyä. Halvalla ei (yleensä) saa hyvää

 

Ensiluokkaiset marjat seuraavaksi kuivatetaan ja jaotellaan kokonsa perusteella säkkeihin. Kahvipavut lähetetään maailmalle kuoret päällä jotta ne säilyisivät kuljetuksesta paremmin. Kohteessaan sitten esimerkiksi ranskalainen paahtimo sitten kuorii marjan ja paahtaa sen sellaiseksi kun haluaa. 

Noin 1/3 marjoista kuitenkin käsitellään loppuun asti laitoksessa. Tässä kohtaa joudutaan ottamaan kaasu avuksi jotta kahvi saadaan paahdettua riittävän kuumassa lämpötilassa. Normaalisti juon kahvini mielellään maidon kanssa, mutta täällä kahvi oikeastaan maistuu niin hyvälle että maito oikeastaan vain pilaa kahvin maun. 

Hyvä kahvi  = iloa elämään

Laiskoina olimme ottaneen mopotaksin mäen päälle, mutta reippailimme iloisesti auringon laskiessa kohti kylää. Matkalla on myös ainakain yksi loistava ravintola, jossa meksikolainen pappa grillaa argentiinalaiseen tapaan lihaa. Lisukkeeksi riittää keitetty peruna ja ai että kun oli hyvää.

Muutaman päivän jälkeen hyttyset tuntuivat syöneen meidät elävältä joten totesimme että aika jatkaa eteenpäin ja suunnaksi valikoitui Camarones niminen pieni kylä, mistä lisää seuraavassa postauksessa.

Barranquillan karnevaalit - Karibian meren rytmejä

Bussit Barranquillaan olivat yllättäen kovin täysiä ja muutaman luukun jälkeen onneksi löytyi bussi, jolla pääsimme jatkamaan matkaa kohti päämääräämme. Parin tunnin matka meni ihan mukavasti, tosin toinen meistä joutui istumaan puolikkaalla kankulla kun paikka vaihtoedot olivat hieman vähissä. 

Bussiasemalta taas taksi hostelliin. Taksi bussiasemalta hostellille maksoi melkein saman, kun bussi Cartagenasta Barranqullaan eli noin 8e.

Ilta oli jo pitkällä, kun pääsimme hostellille ja sieltä tulikin ei niin iloinen yllätys, että hostelli on ylibuukattu ja meille ei ole varattua huonetta käytössämme. Aluksi täti yritti tarjota meille mahdollisuutta lähteä hänen sukulaiselleen Airbnb majoitukseen, mutta väsyneenä halusimme vaan jotain mihin päästä nopeasti ja kun respatäti tajusi, että meille riittää vaan paikka mihin laittaa tavarat ja painaa pää niin meillä olikin huone missä oli kaksi patjaa lattialla. 

Yleinen karnevaalihahmo "King of Momo"

Tämä sopi meille oikein hyvin kun saimme huoneen puoleen hintaan eli 20e/yö mikä on täällä ihan todella kallista tuon tasoisesta majoituksesta, mutta tottakai kaupungin ainoan turistisesongin aikaan hinnat ovat sitä mitä ovat.

Kun huone oli selvitetty virkistäydyimme vähän ja lähdimme etsimään ruokaa. Virallisesti karnevaalit ovat päiväsaikaan mutta illalla ihmiset tuntuvat kerääntyvän talojen pihalle soittamaan musiikkia raivopäisen kovaa ja juomaan olutta ja tanssimaan. 

Oli kiva kävellä katua etsiessä ruokaa ja fiilistellä karnevaalihumua. Hamppareita ja kokista iltapalaksi kustansi noin 7e. Iltapalan jälkeen olikin aika suunnata nukkumaan kun päivä oli ollut aika pitkä.

Aamulla tukeva aamupala alle ja ihmettelemään mistä saisi kahvia. Mikä ei sinällään helppoa enää ollutkaan kun Barranquillassa ei selkeästi ole yhtävä vahva kahvikulttuuri kuin esimerkiksi Bogotassa. Kahvia etsiessä päädyimme karnevaali alueelle ja tajusimme mitä ihmettä se tarkoitti kun joka paikassa puhuttiin lippujen ostamisesta parvekkeille.

Mutta kyseessä oli siis katsomo-rakennelmia karnevaalikadun varressa. Emme ole oikein ihmisiä jotka jaksaa tunteja istua yhdessä katsomossa, joten totesimme että etsimme jonkun toisen tavan nauttia karnevaaleista. Hetken matkaa taivallettua tulikin vastaan paikka missä katsomot muuttuivat muovipenkeiksi ja paikalla alkoi olla enemmän paikallisen näköistä porukkaa ja päädyimme tämän olevan meidän paikka. 

Tämä ei kävisi päinsä suomessa, mutta kokonaan mustaksi maalaaminen on yleinen tapa pukeutua karnevaaleilla. Hahmot tulivat yleisön joukkoon ottamaan ryhmäkuvia pientä korvausta vastaan, ja vaikutti monelle olevan iso osa karnevaalin hauskuutta

Kahvia ei ollut vieläkään löytynyt ja karnevaalin aloitukseen oli vielä aikaa joten lähdimme uudelle etsintä kierrokselle ja vihdoin kahvia löytyi japanilaisesta ravintolasta! Erittäin mukavien omistajien kanssa höpöteltyä jonkun tovin jatkoimme takas karnevaali alueelle. Sieltä valitsimme mukavan varjoisan paikan jossa istuimme ja ihmettelimme menoa.

Olen melko varma että jokainen rannikon kolumbialainen osaa tanssia ja haluaa tanssia. Vauvasta vaarin kaikkien lantio heilui musiikin tahdissa iloisesti. Parin tunnin odottelun jälkeen vihdoin kaikki esiintyjät oli saatu kadulle järjestykseen ja pääsivät aloittamaan etenemisen. Paljon värikkäitä pukuja ja tanssimista. Tosin koska kulkue eteni kovin epäsäännöllisesti tanssiminen oli välillä hipsuttelua ja sitten muuttui pikajuoksuksi että saatiin kulkue kiinni.

Itse karnevaalit ei ehkä ollut meidän juttumme, mutta se kaikki hälinä siinä ympärillä ja iloiset ihmiset olivat ehdottomasti tapahtuman sydän.

Karnevaalit on iloinen ja värikäs koko kansan juhla, mikä kannattaa käydä katsomassa jos sattuu olemaan jossain lähellä. Oikeastaan, Barranquillan juhlat kannattaa käydä katsomassa ihan kauempaakin, meille suomalaisille luvassa hyvin erikoinen kokemus.

Varsinkin siellä alueella missä karnevaalia seurasimme ei ollut juurikaan muita pohjoismaalaisen näköisiä joten toimittaja bongasi meidät ja halusi haastatella Ongelmaksi koitui ettei haastattelija osannut kun espanjaa ja mun espanja on vielä liian rajallista siihen että voisin antaa haastattelun. Lopulta sitten saatiin tulkki väliin ja haastattelu onnistui.

Valitettavasti olin niin häkeltynyt kunniasta etten osannut kysyä mihin lehteen haastattelu tuli enkä haastattelua löytänyt vaikka kovasti koitin netistä etsiä.

Neljän maissa meidän piti luovuttaa karnevaalien suhteen, kun matkan oli tarkoitus jatkua halvemmille majoituspaikoille. Onneksi samaan aikaan meidän kanssa bussiasemalle oli menossa espanjaa puhuva pariskunta, jotka sitten ottivat meidän siipien suojaan.

Tosin hekään eivät puhuneet englantia, mutta yhteistyöllä saimme kaikille liput kohti Santa Martaa, mikä ei ollut helppoa ees espanjaa puhuvalle, koska kaikki bussit olivat täynnä. Bussissa oli tarjolla jopa wlan, joten matka meni erittäin mukavasti.

Seuraavassa blogauksessa sitten lisää Minca nimisestä pikkukylästä pohjoisesta Kolumbiasta, Sierra Nevadan vuoristossa.