Matka maailmalla jatkuu
uudella mantereella. Etelä-Amerikka kutsui meitä ja ensimmäiseksi kohteeksi
suuntasimme kohti Kolumbiaa. Suomesta ei suoria lentoja Etelä-Amerikkaan kovin
helposti löydy tai ainakaan järkevillä hinnoilla, joten päädyimme ottamaan lennot
Madridin kautta. Totesimme myös että matkustus mukavuus kasvaa kun pidämme
muutaman päivän tauon Madridissa ennen Atlantin ylitystä.
Madrid oli mukava
kaupunki, vaikkakin aika kylmä vielä tähän aikaan vuodesta. Voi myös olla ettei
talvi vaan halunnut vielä irrottaa meistä otetta, nimittäin Madridissa satoi
lunta ensimmäistä kertaa neljään vuoteen!
Lento Madridista Bogotaan
meni mukavasti Aviancan siivillä. Bogotaan saavuttaessa on tiukka maahantulo
tarkistus, jossa kysellään matkan tarkoitusta ja mitä virkailijalle nyt sattuu
mieleen tulemaan. Tämä kaikki erittäin ystävällisellä sävyllä, ainakin niin
kauan kun vastaukset miellyttävät kuuntelijaa. Suomalaiset eivät tarvitse
viisumia alle 90 päivän lomamatkoille Kolumbiaan, kunhan on esittää lippu maasta
pois. Meillä on varattuna bussilippu 2.3 Ipialeksesta (kylä Kolumbian ja
Ecuadorin rajalla) Quitoon (Ecuadorin pääkaupunki), joten sen suhteen ei ollut
ongelmia.
Bogotassa ilma oli mukava
noin 25 astetta ja puoli pilvistä. Taksin saaminen lentokentältä oli hieman
ahdistavaa kun länkkärinä astui lentokentältä ulos oli taksisäätäjiä ympärillä
hyvin vahvalla tyrkyttämisellä varustettuna. Puolisoni ei saanut polttaa edes
tupakkaa rauhassa, kun piti jo selvittää takseja tosin kuulemma taksissakin
olisi saanut polttaa.
![]() |
| Panorama kuvaa Bogotan alueesta |
Mutta taksiin päästiin ja
matka kohti hostellia saattoi alkaa, liikenne sujui mukavasti vaikkakin välillä
hieman turhan hurjia ohituksia tehden. Lopulta taksi päätyi hostellin eteen tai
siis keltaisen talon missä oli saman näköinen osoite kun meille oli annettu.
Talossa ei ollut mitään viitettä että se olisi majoituspalvelu mutta löysimme
oven vierestä ovikellon ja sitä soitettua ovi avautui ja totesimme saapuneemme
oikeaan paikkaan. Oletettavasti hostelli ei halua mainostaa olevansa siinä ettei
se vetäisi puoleensa ulkopuolisia henkilöitä.
Ensimmäinen ilta Bogotassa
meni totaalisen kujalla olessa. Jetlagi, matkustus, viivästynyt ruokailu sekä
2.5km korkeudessa oleminen sai olon tuntumaan kuin olisi kännissä juomatta
alkoholia. Eipä siinä kahdeksalta illalla nukkumaan, herääminen kolmelta yöllä
vähän puuhastelua ja takaisin nukkumaan ja kuuden aikoja ylös niin seuraavana
päivänä alkoi jo hieman helpottaa.
Bogotassa olo meni lähinnä
jetlagista selviämiseen ja totutteluun mitä kaikkea uskaltaa ja voi tehdä
kielitaidottomana Bogotan kaltaisessa suurkaupungissa.
Hostellimme sijaitsi
Chapineron kaupungin osassa joka vaikutti oikein mukavalta. Paljon hyvää ruokaa
ja etenkin hyvää kahvia! Kahvin suhteen tosin joutui aluksi hieman
totuttelemaan kun maito on niin paljon makeampaa täällä. Paikalliset tosin
lisää silti vielä sokeria kahviin. Yleisimmät ruokavaihtoehdot tuntuvat olevan
erilaiset täytetyt leivät, pizza ja hampurilaiset sekä erilaiset kanaruoat.
Hintataso selkeästi
halvempaa kuin Suomessa ja sanoisin että halvempaa myös kuin Bangkokissa. Iso
capuccino maksoi 0,5e-1e, Kaksi kahvia ja kaksi isoa voileipää maksoi noin 6e,
kaksi annosta meksikolaisessa juominen noin 8e (oli muuten varmaan paras
meksikolainen ikinä!).
Bogota ei ole kovin turvallinen
kaupunki, jos ei pidä itsestään huolta. Päivisin ulkona on turvallista liikkua
mutta mukana ei kannata kantaa mitään mikä houkuttaisi ylimääräisiä käsiä
taskuille. Ulkona liikkuessa meillä oli lähinnä 20-30e edestä rahaa taskussa
eikä laukkuja tai muita houkutuksia. Kännykät ja kamerat päätimme suosiolla
jättää hostellille ulos lähtiessä (tämän takia Bogotasta ei meillä kuvia ole & kaikki kuvat on Googlesta haettuja).
Hostellista myös sanottiin
ettei kannata liikkua kaupungilla enää 22:00 jälkeen tai ainakin ehdottomasti
taksilla kaikki välit mitä on ajatellut liikkua, edes paikalliset eivät kävele
enää illan tultua ulkona vaan aina taksilla.
Hostellissa tapasimmekin
ranskalaisen naisen jonka laukku oli viety ensimmäisenä päivänä. Oli ollut
puistossa tavaroineen pohtimassa mihin olisi menossa, kun joutui luopumaan
laukustaan sitä enemmän haluaville. Parasta on koittaa näyttää aina siltä kun
tietäisi mihin on menossa tai pysähtyä rauhassa istumaan penkille miettimään
seuraavia siirtoja.
Bogotalaiset ovat
kohtalaisen konservatiivisia ihmisinä ja se näkyy pukeutumisessa. Kaikilla on
pitkät housut aina jalassa, naisilla voi olla myös jakkupuku. Suurin osa
käyttää myös pitkähihaista, mutta kun lämpötila nousee riittävän korkealle
saattaa osa jopa liikkua t-paidoissa. Hihattomia t-paitoja, toppeja tai
shortseja ei näkynyt yhtään. Siisti pukeutuminen on myös tärkeä osa ettet
herätä liikaa huomiota ja menetä omaisuuttasi. Iltaisin Bogota on myös aika
viileä joten huppari tuntui ihan luontevaltakin. Tosin päivällä tuntui välillä
hassulta katsoa toppatakkiin pukeutuneita paikallisia, kun itse valui melkeen
hikeä t-paidoissa.
Bogotalaiset myös
liikkuvat pyörillä paljon ja kypärä oli varmaan melkeen joka kolmannella
päässä. Pyöräteitä oli myös hyvin joka puolella ja liikenne vaikutti muutenkin
erittäin sujuvalta. Monet turistikierrokset kaupungilla suositeltiin
kierrettäviksi pyörillä.
![]() |
| Bogotan kirjasto Biblioteca Virgilio Barco |
´
Itse lähinnä kävelimme
lähialueilla ja kävimme ihastelemassa puistoja joita Bogotassa on paljon.
Puistot ovat myös todella isoja ja paikalliset urheilevat ja viettävät niissä
aikaa. Kävimme myös katsomassa kirjastoa joka vaikutti oikein hyvin
varustellulta. Etenkin koulukirjoja ja opiskeluun liittyvää materiaalia oli
hyvin tarjolla. Ainut mikä pisti silmään vanhanaikaisuudellaan oli valtava
VHS-kokoelma.
Kävimme myös katsomassa
alueen paikallisten kirkkoa. Upea hyvin espanjalaistyylinen kirkko missä oli
juuri messu käynnissä. Paikalliset saapuivat messuun kuka milloinkin ja
muutenkin tuntui olevan paljon vapaampi meno kirkossa kuin suomalaisissa
messuissa. Hauskana yksityiskohtana oli että kirkossa oli sisäpuolella
pyöräparkki. Hieman aluksi katoin kun tyyppi taluttaa pyörää sisään kirkkoon ja
sitten huomasin että oven sivussa oli tila, missa oli useampikin pyöriä
säilössä messun ajan.
![]() |
| Chapineron komea kirkko |
Suosittelen kyllä Bogotaa
kovasti jos lähtee asenne kohdillaan ja haluaa nauttia hyvästä kahvista ja
loistavasta ruoasta.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti