Barranquillan karnevaalit - Karibian meren rytmejä

Bussit Barranquillaan olivat yllättäen kovin täysiä ja muutaman luukun jälkeen onneksi löytyi bussi, jolla pääsimme jatkamaan matkaa kohti päämääräämme. Parin tunnin matka meni ihan mukavasti, tosin toinen meistä joutui istumaan puolikkaalla kankulla kun paikka vaihtoedot olivat hieman vähissä. 

Bussiasemalta taas taksi hostelliin. Taksi bussiasemalta hostellille maksoi melkein saman, kun bussi Cartagenasta Barranqullaan eli noin 8e.

Ilta oli jo pitkällä, kun pääsimme hostellille ja sieltä tulikin ei niin iloinen yllätys, että hostelli on ylibuukattu ja meille ei ole varattua huonetta käytössämme. Aluksi täti yritti tarjota meille mahdollisuutta lähteä hänen sukulaiselleen Airbnb majoitukseen, mutta väsyneenä halusimme vaan jotain mihin päästä nopeasti ja kun respatäti tajusi, että meille riittää vaan paikka mihin laittaa tavarat ja painaa pää niin meillä olikin huone missä oli kaksi patjaa lattialla. 

Yleinen karnevaalihahmo "King of Momo"

Tämä sopi meille oikein hyvin kun saimme huoneen puoleen hintaan eli 20e/yö mikä on täällä ihan todella kallista tuon tasoisesta majoituksesta, mutta tottakai kaupungin ainoan turistisesongin aikaan hinnat ovat sitä mitä ovat.

Kun huone oli selvitetty virkistäydyimme vähän ja lähdimme etsimään ruokaa. Virallisesti karnevaalit ovat päiväsaikaan mutta illalla ihmiset tuntuvat kerääntyvän talojen pihalle soittamaan musiikkia raivopäisen kovaa ja juomaan olutta ja tanssimaan. 

Oli kiva kävellä katua etsiessä ruokaa ja fiilistellä karnevaalihumua. Hamppareita ja kokista iltapalaksi kustansi noin 7e. Iltapalan jälkeen olikin aika suunnata nukkumaan kun päivä oli ollut aika pitkä.

Aamulla tukeva aamupala alle ja ihmettelemään mistä saisi kahvia. Mikä ei sinällään helppoa enää ollutkaan kun Barranquillassa ei selkeästi ole yhtävä vahva kahvikulttuuri kuin esimerkiksi Bogotassa. Kahvia etsiessä päädyimme karnevaali alueelle ja tajusimme mitä ihmettä se tarkoitti kun joka paikassa puhuttiin lippujen ostamisesta parvekkeille.

Mutta kyseessä oli siis katsomo-rakennelmia karnevaalikadun varressa. Emme ole oikein ihmisiä jotka jaksaa tunteja istua yhdessä katsomossa, joten totesimme että etsimme jonkun toisen tavan nauttia karnevaaleista. Hetken matkaa taivallettua tulikin vastaan paikka missä katsomot muuttuivat muovipenkeiksi ja paikalla alkoi olla enemmän paikallisen näköistä porukkaa ja päädyimme tämän olevan meidän paikka. 

Tämä ei kävisi päinsä suomessa, mutta kokonaan mustaksi maalaaminen on yleinen tapa pukeutua karnevaaleilla. Hahmot tulivat yleisön joukkoon ottamaan ryhmäkuvia pientä korvausta vastaan, ja vaikutti monelle olevan iso osa karnevaalin hauskuutta

Kahvia ei ollut vieläkään löytynyt ja karnevaalin aloitukseen oli vielä aikaa joten lähdimme uudelle etsintä kierrokselle ja vihdoin kahvia löytyi japanilaisesta ravintolasta! Erittäin mukavien omistajien kanssa höpöteltyä jonkun tovin jatkoimme takas karnevaali alueelle. Sieltä valitsimme mukavan varjoisan paikan jossa istuimme ja ihmettelimme menoa.

Olen melko varma että jokainen rannikon kolumbialainen osaa tanssia ja haluaa tanssia. Vauvasta vaarin kaikkien lantio heilui musiikin tahdissa iloisesti. Parin tunnin odottelun jälkeen vihdoin kaikki esiintyjät oli saatu kadulle järjestykseen ja pääsivät aloittamaan etenemisen. Paljon värikkäitä pukuja ja tanssimista. Tosin koska kulkue eteni kovin epäsäännöllisesti tanssiminen oli välillä hipsuttelua ja sitten muuttui pikajuoksuksi että saatiin kulkue kiinni.

Itse karnevaalit ei ehkä ollut meidän juttumme, mutta se kaikki hälinä siinä ympärillä ja iloiset ihmiset olivat ehdottomasti tapahtuman sydän.

Karnevaalit on iloinen ja värikäs koko kansan juhla, mikä kannattaa käydä katsomassa jos sattuu olemaan jossain lähellä. Oikeastaan, Barranquillan juhlat kannattaa käydä katsomassa ihan kauempaakin, meille suomalaisille luvassa hyvin erikoinen kokemus.

Varsinkin siellä alueella missä karnevaalia seurasimme ei ollut juurikaan muita pohjoismaalaisen näköisiä joten toimittaja bongasi meidät ja halusi haastatella Ongelmaksi koitui ettei haastattelija osannut kun espanjaa ja mun espanja on vielä liian rajallista siihen että voisin antaa haastattelun. Lopulta sitten saatiin tulkki väliin ja haastattelu onnistui.

Valitettavasti olin niin häkeltynyt kunniasta etten osannut kysyä mihin lehteen haastattelu tuli enkä haastattelua löytänyt vaikka kovasti koitin netistä etsiä.

Neljän maissa meidän piti luovuttaa karnevaalien suhteen, kun matkan oli tarkoitus jatkua halvemmille majoituspaikoille. Onneksi samaan aikaan meidän kanssa bussiasemalle oli menossa espanjaa puhuva pariskunta, jotka sitten ottivat meidän siipien suojaan.

Tosin hekään eivät puhuneet englantia, mutta yhteistyöllä saimme kaikille liput kohti Santa Martaa, mikä ei ollut helppoa ees espanjaa puhuvalle, koska kaikki bussit olivat täynnä. Bussissa oli tarjolla jopa wlan, joten matka meni erittäin mukavasti.

Seuraavassa blogauksessa sitten lisää Minca nimisestä pikkukylästä pohjoisesta Kolumbiasta, Sierra Nevadan vuoristossa.