Flamingoja ja pikku kylän elämää

Mincasta jatkoimme matkaa kohti Camarones nimiseen kylään. Emme oikeastaan tienneet kylästä mitään, mutta Bogotassa olessamme kuulimme että hostellilla on sisar-hostelli Camaronesissa ja että siellä on kaunista luontoa. No mutta mikäs sen parempi idea kun seurata vinkkiä, jonka saimme paikallisilta.

Teksti antaa ymmärtää että tarjolla on myös koneellinen ilmastointi

Väliäkö tuolla kun ovi oli koko matkan auki, ilman kiersi oikein hyvin

Matka alkoi minivanilla Mincasta Santa Martaan, josta sitten bussilla eteenpäin. Tosin Santa Martassa kävimme vielä kunnon kahvilla ja automaatilla, mikä osoittautui onneksi. Reilun parin tunnin busseilun ja yhden bussin vaihdon jälkeen pääsimme Camaronesiin tosin valitettavasti noin 5 kilometriä ohi kylästä kun emme tajunneet pysäyttää bussia.

Onneksi Joni huomasi sivusilmällä kyltin Camarones tienposkessa ja google mapsilla tarkistettua, että siellä se meni. Noh metakka päälle että seis seis me jäädään pois. Bussi pysähtyi ja taivallus tien vartta kohti määränpäätä.

Onneksi kuitenkin ihana mopoilija näki meidän ahdinkomme ja kovasti espanjaksi kertoi meille että veisi ensi toisen ja tulisi sitten hakemaan toista. Vielä kuitenkin vähän arkana kaikista pelotteluista emme uskaltaneet kyytiin. No tyyppi lähti pois ja kohta se ilmestyikin kaverin kanssa vierelle, ja eikun mopon selkään ja kohti hostellia.

Maisema taivalluksen varrelta

Hostellille päästyämme koimme pienen yllätyksen, kun päädyimme erittäin pieneen kolumbialaiseen kylään missä ei ollut mitään. Ensimmäinen kysymys melkein kaikilta oli ihmettelevä “mitä te oikein täällä teette ja miksi te ette puhu espanjaa?” Onneksi meidän hostelilla oli kuitenkin myös jonkun verran englantia osaava chileläinen tyttö, joka auttoi meidät suurimmista ongelmista.

Enää piti vain päästä yli siitä että ohjeet olivat kovin ylimalkaisia, esim kun kysyimme mistä saa ruokaa vastaus oli “Ehkä jostain tuolta” ja viittaus ehkä vasemmalle tai sitten oikealle. Hetken kylässä pyörittyämme totesimme, ettei ravintoloita ole tai jos on ne on kaikki suljettuja. No kaupasta sitten kananmunia ja leipää, koska ne me osattiin tilata, molemmilla oli myös maha vähän huonona ettei oikeastaan tehnyt oikein mieli edes syödä.

Syötyämme kuulimme että seuraavana aamuna lähtisi trekki luonnonpuistoon. Noin 6 tuntia ja 18 kilometriä ja monia erilaisia luontokohteita. No ei kai siinä mennään ja toivotaan että olo paranee aamuksi. Herätyksen piti olla kuudelta, aamupalan syönti ja seiskan aikoihin lähtö. No jostain syystä herätyskello ei soinut tai ei kuultu sitä hävittäjälentokone simuloidun tuulettimen takia, mutta heräsimme vasta varttia vaille seitsemän. Äkkiä kaupasta vähän lisää vettä ja joku pulla naamaan ja menoksi. Meidän oli kuitenkin tarkoitus olla takaisin noin yhden kahden välillä iltapäivällä, jonka jälkeen toivoimme että ravintolat olisivat taas auki.

Vaelluksella kohti suolajärveä

Meillä oli oppaana paikallinen kundi ja matkaseurana israelilainen Ecuadorissa asuva tyttö sekä kaksi hänen kaveriaan etelä-amerikasta. Israelilainen tyttö osasi englantia kohtalaisen hyvin ja auttoi meitä tarvittaessa tulkkina.

Kävely oli oikein leppoisaa rauhallista vauhtia ja luonto ympärillä oli sanoin kuvaamattoman kaunista. Oli kuivunutta suolajärven pohjaa, magrovemetsää sekä viidakkoa, minkä jälkeen saavuimme pitkälle rannalle, joka oli varmasti useita kilometrejä ja siellä ei ollut ketään muita kuin me.

Oli aika uskomaton fiilis olla sellaisella rannalla kaikkien Thaimaan turistirantojen jälkeen. Rantaa pitkin kävellessä yhtäkkiä maisema vieressä alkoi muuttua kokoajan kuivemmaksi ja lopulta kuivaksi savanniksi / aavikoksi.

Monta kilometriä pitkä täysin autio ja koskematon ranta

Maa oli niin kuivaa ja kaikki puut näyttivät pystyyn kuolleilta ainoa vihreä ja väri tuli kaktuksista ja niiden kukista. Näimme jopa sellaisen haukan, joka saalistaa piikkien seassa maassa juosten jyrsijöitä. Mutta maisema oli samaan aikaa niin kaunis kuin miten tappavan näköinen se oli. Tässä kohtaa viimeistään olimme kiitollisia muutamista pilvistä taivaalla ja tähän aikaan vuodesta rannikolla olevasta lähes jatkuvasta tuulesta. Kuuma tuli silti.

Aavikon maisemia

Aavikon ylitettyä saavuimme pieneen muutaman talon kylään, jossa asui paikallisia katkaravun kalastajia. Yllättäen Camaronesissa (katkaravut espajansta suomeksi) oli paljon katkaravun kalastajia ja paikallinen ruokavalio koostuukin lähinnä kalasta ja katkaravusta sekä riisistä tai perunasta. Kylästä saimme veneen allemme ja lähdimme etsimään flamingoja.

Emme tosin päässeet kovin pitkälle kun meidän vene alkoi vuotaa niin paljon että piti vaihtaa toiseen. Vähän meinasi jännittää mutta tiesimme ettei järvessä ole yli 2metriä syvää vettä missään ja suurimmalta osin noin metrin syvyistä.

Hieman kuumottava paatti jolla matkattiin katsomaan flamingoja

Seuraava vene ei enää vuotanut mutta itse tehty purje ja hieman epävakaa purtilo meinasi kaatua monta kertaa tuulenpuuskien voimasta, mutta kaikesta huolimatta pääsimme lopulta flamingojen luokse vaikka osan matkasta kuskin pitikin työntää venettä kahlaamalla.

Jos sopivaan aikaa vuodesta saapuu paikalle, flamingoja on tuhansittain alueella, mutta tähän aikaan vuodesta enää sinnikkäimmät hengailevat mestoilla. Onneksi kuitenkin yksi noin 50-100 yksilöä käsittävä lauma suvaitsi näyttäytyä meille. Oli kyllä hienoa kuulla se kaakatus ja nähdä ne uljaat yksilöt luonnossa. 

Flamingoja suolajärvessä! Hienoja ja ylväitä lintuja

Meillä oli kuitenkin luontoa ymmärtävä kuski ja jäimme katselemaan lintuja kohtalaisen pitkän matkan päästä. Valitettavasti alueella on paljon myös kuskeja jotka tarkoituksella ajavat moottoriveneellä kohti laumaa ja säikyttelevät lintuja, jotta turistit saisivat hienoja kuvia lentoon lähtevistä flamingoista. 

Tässä kohtaa nälkä alkoi olla jo kova. Edellisenä päivänä emme kuitenkaan olleet syöneet kuin aamupalan ja illalla munakasta, eikä aamupalakaan ollut kovin kummoinen. Kellokin oli jo lähempänä yhtä ja olimme edelleen veneessä. Tunnin verran veneellä takaisin rantaan, mistä olimme ajatelleet ottaa mopotaksin takaisin kylään jotta saisimme jotain ruokaa.

Tässä kohtaa tulikin ylläri että monta kertaa ilmaiseksi kerrottu trekki maksoikin 15000 pesoa (4e) per naama, Meillä oli rahaa mukana vain 22000 pesoa eli emme pystyneet maksamaan edes koko retkeä joten mopotaksista oli enää turha haaveilla. No annoimme rahamme ja toivoimme ettei meille jäädä kovin vihaiseksi, kun emme maksaneet niin paljon kuin piti, mutta luulen että he ymmärsivät ettei meillä ollut enempää rahaa ja emme olleet tienneet että retki onkin maksullinen.

Kaktus reissun aavikko-osuudelta

Myöhemmin selvitimme asian ja meille retkeä mainostanut tyyppi ei ollut tiennyt että tällä kertaa retkeen oli kävelyn ostettu flamingo palvelu ja muut retkellä olleet eivät tienneet että me emme tienneet asiasta ja monen väärinkäsityksen seurauksena kävi näin. No mutta vahinko ei sinällään ollut suuri.

Ongelmaksi koitui lähinnä puoli kipeänä lähes ruoatta vaellettu 18km, joka kuuden tunnin sijasta venyi yli 10 tunnin matkaksi. No ei muutakun seikkailu henki niskaan ja tarpomaan. Onneksi saatiin sitten pariksi viimoiseksi kilometriksi mopotaksi, joka odotti kun kävimme huoneesta hakemassa rahat. Tästä viisastuneena aina vähän enemmän rahaa mukaan kun mitä ajattelee tarvitsevansa ja vettä mukaan enemmän kuin tarpeeksi vaikka sen kantaminen alkumatkasta voikin olla turhauttavaa.

Päästyämme kylään tajusimme ettei siellä ole taaskaan mitään ravintoloita auki, mutta onneksi israeliainen tyttö kävi jonin kanssa kaupassa ja osti meille kanaa, riisiä, tomaattia ja tomaattikastiketta (eli ketsuppia). Näistä sitten kokkailimme ehkä parhaan kanarisoton ikinä (nälkä on paras mauste).

Trekillä bongattu lemmikki papukaija, mikä eleli omistajan kanssa pienessä majassa

Tämän jälkeen ongelmaksi koitui kulttuurien väliset erot kun koitimme kysyä mistä saa kahvia saimme kovasti kaiken maailman ohjeita mistä mistään ei saanut kahvia. Sitten vihdoin löysimme yhdestä paikasta hieman kahvia ja tuuletimme sitä niin meidän hostellin pitäjät oli ai että te halusitte vain kahvia kyllä me voimme keittää teille.

Jostain syystä he luulivat että me ei kelpuutettu niiden palveluita, kun kyselimme mistä voisimme saada, vaikka todellisuudessa emme edes tienneet että heiltäkin voisi saada ja siksi kysyimme.

Kun nämä pienet kulttuurilliset erot saatiin selvitettyä elämästä Camaronesissa tuli yksi parhaasta osasta meidän tähän astista reissua. Rauhallinen kylä missä pääsi näkemään miten paikalliset viettää elämäänsä ja nauttimaan siitä ettei mitään tapahdu missään. Paikallisten suurin huvi oli soittaa musiikkia täysiä oman talonsa pihalla ja juoda kaljaa. Nuoret puolestaan pelasivat jalkapalloa tai temppuilivat pyörillä.

Hostelimme oli turvallisessa paikassa polisiaseman vieressä joten opimme myös paikallisten pikkukylien poliisivoimista paljon. Poliisi ei kuulemma ole niin kuin poliisit, ne on vaan tyyppejä jotka hengaa ja juttelee ihmisten kanssa ja naureskelee nuorisolle jos nuoriso tekee jotain puoli laitonta. Välillä kuulemma ovet vaan laitetaan kiinni ja poliisit istuvat sisällä eikä kukaan saa puhua niille. Mutta on ne jotain jossain kohtaa tehnytkin siellä oli pidätettynä/vangittuna 4 henkilöä joista kolme oli varkaudesta ja yksi raiskauksesta. 

Rannalta löytyi hieno eläimen kallo

Yksi ikävä puoli kylässä kuitenkin oli, paikalliset olivat hulluna kukkotappeluihin. Emme onneksi joutuneet itse todistamaan yhtään mutta päädyimme vahingossa kukkotappelu ringin sisälle kun käveleskelimme kylässä. Muuten Camarones oli ihana ja suosittelen kovasti paikkaa jos tekee mieli elää halvalla ja nauttia paikasta missä saa viettää aikaa paikallisten kanssa.