Juhannus Kwai-joen sillalla ja kohti Suomen kesää

Viimeinen viikonloppu Thaimaassa edessä ennen parin kuukauden lomailua Suomessa. Viimeiselle viikolle oli suunnitelmia kovasti, mutta viikko on mennyt sängyn pohjalla, kun kumpikin meistä sairastui kunnon flunssaan. Mutta täytyy kyllä olla tyytyväinen, että 8 kuukauden aikana molemmilla on ollut yksi flunssa aikaisemmin ja puolisolla yksi ruokamyrkytys. Toki välillä jotain pientä lisäksi, mutta ei mitään sellaista että olisi juuri elämää haitannut.

Auringonlasku Kwai-joella

Täällä alkoi sadekausi pari kuukautta sitten, ja se on näkynyt lähinnä hetkellisinä rankkasateina ja upeina ukkoskuuroina. Hämmentävintä sateissa on että monesti keli on aivan loistava ja yhtäkkiä sataa kaatamalla vettä muutamasta minuutista tuntiin, ja sen jälkeen keli on taas loistava. Iltaisin ja öisin sateet saattavat kestää paljon pidempäänkin.

Erawan kansallispuiston yksi vesiputouksista.

Jos matkustaminen pienemmällä budjetilla innostaa niin suosittelen kyllä kovasti harkitsemaan myös sadekaudella matkustamista. Ei ehkä kannata suunnitella pitkiä vaelluksia jos ei ole varutunut kastumaan tasaisin väliajoin, mutta kaupunki ja rantalomailu onnistuu varmasti hyvin ja huomattavasti halvemmalla. Kivana lisänä on ettei turistikohteet ole niin täynnä kuin high seasonin aikaan, tosin thaimaalaiset itse tuntuvat matkustavan enemmän sadekaudella. Samaten monet kansallispuistojen nähtävyydet ovat huomattavasti paremmassa kunnossa kun vesiputouksissa riittää vettä ja kasvit ovat saaneet tarvitsemansa veden.

Juhannuksena otimme junan Bangkokista Kanchanaburiin. Matka kesti noin kolme tuntia ja maisemat olivat ihanan vihreitä, mutta keskusteleminen junassa oli välillä vähän haastavaa, kun juna kolisi liikkuessaan ja ilmastointina toimivat avoimet ikkunat. Alkoholia junissa ei tietenkään saa juoda mutta tupakoida voi jos vain uskaltaa mennä avoimelle ovelle junan liikkuessa tupakkansa polttemaan.

Eihän se juna mitään laituria tarvitse, riittää kun kiskot.

Liput junaan maksaa vain 100bht (2,85e) ja saa ostettua asemalta aikaisintaan puoli tuntia ennen junan lähtöä. Kannattaa Bangkokin päässä huomioida että juna Kanchanaburiin ei lähde Bangkokin päärautatieasemalta Hua Lamphongista vaan hyvin pieneltä Thonburin asemalta. Junia menee pari kertaa päivässä, mutta jos junien aikataulut eivät sovi niin minibusseja Khaosan roadilta menee tiheästi, sekä isoja busseja bussiasemalta.

Meidän hotelli oli tuo vihreäkattoinen rakennus

Kanchanaburissa majoitus oli suoraan Kwai-joen päällä olevassa kelluvassa talossa. Vesi oli mukavan vilpoisaa ja siinä pystyi kyllä uimaan, kunhan ei häiriintynyt mahdollisista varaaneista uimakumppaneina. Mun mielestä se vesi näytti sen verran likaiselta että jätin uimisen väliin, mutta oli mukava istuksia hotellin katolla katselemassa auringon laskua tai muuten nauttimassa viileästä joki tuulesta. Viimoisena iltana tuli jopa kylmä illalla t-paidassa ja shortseissa, mitä ei juuri ole täällä tapahtunut.

Päiväretki Erawanin kansallispuistoon taittui paikallisbussilla, joka maksaa 50bht (1.29e) suunta. Busseja lähtee 5 - 6 kappaletta päiväsaikaan Kanchanaburin bussiasemalta. Matka kestää noin puolitoista tuntia, ja reitti seuraa jokea joten maisemia kannattaa katsella!

Kansallispuisto on kyllä kaunis, ainakin siltä osin mitä näimme. Valitettavasti puolison pahan selkäkivun takia jouduimme jättämään kävelyn mahdollisimman vähään. Parasta Erawanissa on sen 7 vesiputousta joista jokaisen alapuolisessa lammessa on mahdollista uida. Me kävelimme 4 vesiputoukselle, johon pysähdyimme nauttimaan ihanan raikkaasta vedestä. Ongelmaksi muodostui vain kovin innokkaat kalat jotka ryntäsivät joukkoina napsimaan ihoa, jos pysähtyi hetkeksikään. Ei pikkukalat niin haittaisi, mutta kun suurimmat mitä näimme olivat jotain 20-30sentin välillä, niin se vähän kuumotti.

Vesiputouksia olisi ollut vielä 3 lisää mutta meiltä jäi ne nyt tällä kertaa näkemättä. Viidennelle vesiputoukselle kuulemma pääsee vielä helposti, mutta kaksi ylintä on hieman haastavamman kävelyn takana. Ikävä kyllä kaikki eivät tienneet omia rajoituksiaan, ja näimmekin yhden tajuttoman paareilla matkalla lääkärien huomaan. Toinen ikävä tapaus oli kun tyttö laski vesiputousta pitkin ja tajusi vedessä ettei osaakkaan uida. Onneksi putouksen uimavalvoja oli hereillä ja sai heitettyä tytölle pelastusrenkaan ennenkuin kävi ikävästi.

Kwai-joen silta

Kanchanburin tunnetuin nähtävyys on tietenkin Kwai-joen silta (ja tässä kohtaa jokaisella alkaa päänsisällä kuulumaan iloista viheltelyä). Pitihän se tietenkin käydä katsomaassa. Sillan alkupää oli kyllä aika ruuhkainen näin turistikauden ulkopuolellakin, mutta jos käveli hieman pidemmälle alkoi väkimäärä vähetä merkittävästi ja sai vähän paremmin rauhassa tutkia siltaa. Kannattaa oikeasti pysähtyä katsomaan sillan metalleja tarkemmin niin huomaa millaisesta tulitusta silta on saanut kestää. Luodin jälkiä näky vähän väliä kun sillan kaiteita pysähtyi katsomaan.

Orjia rakentamassa Kwai-joen siltaa

Sillan vierestä löytyy myös myös museo, jota voin suositella kovasti. Museoiden aiheina ovat toinen maailman sota sekä JEATH (Japani, Englanti, Australia, Thaimaa, Hollanti) sota museo. Museot samalla alueella joten niihin pääsee samalla lipulla joka maksoi 40bht (1.03e).  Molemmat museot olivat mielenkiintoisia katsauksia historiaan muutenkin kuin vain sodan osalta.

Suosittelen kyllä Kanchanaburiakin matkakohteeksi etenkin jos meinaa viettää pidempää aikaa Bangkokissa niin Kanchanaburiin voi helposti lähteä vaikka vain yhdeksikin yöksi. Tai jopa pelkälle päiväreissulle, jos jaksaa suunnitella hyvin ajan.


Nyt tukkaputkella kohti Suomea!

Vieläkö on paikkoja jotka eivät ole ihan pilalla?

Pidennetty viikonloppu reissu Myanmariin sai mut tajuamaan että Myanmar on se maa mihin haluan tutustua tämän alueen maista lisää. Puolisoni sai yllättäen tarjouksen lähteä soittamaan keikka Myanmariin ja aluksi vähän epäillen suhtauduttiin ajatukseen mutta toisaalta molemmat meistä halusi käymään Myanmarissa, ja mikä sen mukavempi tapa tutustua maahan, kuin päästä sinne paikallisten kanssa. Itse olen käynyt Myanmarissa 2011 muutaman yön reissulla, jossa pääsin lähinnä tutustumaan Yangonin pagodoihin. Oli kiva päästä näkemään onko kaupunki muuttunut miten paljon. 

Muutamaa päivää ennen lähtöä jännitystä saatiin uutisista kun huomasimme että Mora sykloni ohittaa Myanmarin rannikon, mutta meidän kannalta onneksi se ohitti rannikon merellä iskien lopulta Bangladeshiin joten pääsimme lopulta matkustamaan rauhallisin mielin. Seuraavaksi pääsimmekin jännittämään taksissa lentokentälle kun Bangkokin taksikuskit pääsivät taas edustamaan "edukseen" ja vähemmän ruuhkaisten väylien sijasta kuski päätti ajaa sukhumvittiä pitkin Nanan alueelle saakka. Tämänhän siis tarkoitti että reilun puolentunnin matkasta tulikin yllättäen reilun puolentoista tunnin matka. Kiirehän siinä sitten lentokentällä meinasin tulla ja turvatarkastuksen jälkeen oli enää 15 minuuttia lennonlähtöön. Tällä kertaa kertaa oli kuitenkin meidän onni ettei lento lähtenyt ajallaan kerittiin jopa kahvit vielä juomaan ennen koneeseen pääsyä. Toisaalta olihin tämä aika arvattavissa kun en ole tainnut kertaakaan lentää Thaimaassa halpalentoyhtiöllä niin että se olisi lähtenyt ajallaan. 

Saavuimme illalla Yangoniin ja ohjelmassa oli lähinnä ruokaa ja nukkumista. Ohjeistuksena netissä tuntui olevan että kaikki ruokailuvälineet kannattaa desinfioida itse ennen syömistä ja muutenkin pyrkiä jatkuvaan hygieniaan, mutta emmehän me sitä enää muistanut paikalle päästyä joten käsidesi unohtui laukunpohjalle. Ehkä kuitenkin Thaimaa oli siedättänyt jo mahan mutta mitään ongelmia ei tullut, vaikka emme juuri katsoneet missä söimme tai joimme. Ruokakulttuurista mulle parhaiten upposi maitotee mitä Myanmarilaiset tykkäävät juoda. Yangonissa onkin paljon erilaisia teashop kahviloita missä tarjoillaan pienistä kupeista teetä rasvaisella maidolla. Maistui todella hyvälle ja ihana tapa istua iltaa kavereiden kanssa teehuoneella juttelemassa ja nauttimassa hyvästä teestä. 

Perjantaina meillä oli päivä aikaa kierrellä Yangonissa, mutta emme juuri turistikohteissa kerinneet käymään kun kaupungilla kierrellessä kävimme ostamassa myös tavaroita seuraavan päivän bileisiin. Turistikierroksella mukana oli myös meidät Yangoniin kutsuneen tytön äiti, joka oli vähintään yhtä pihalla, kuin me tosin eri syistä. Äiti kun ei ollut koskaan käynyt noin suuressa kaupungissa aikaisemmin. Äitille ihmeellisin asia taisi olla uusi kauppakeskus missä kävimme ja ne kaikki tuotteet mitä siellä oli. Eikä kai niin yllättäen mutta KFC oli se ravintola mistä hän sitten ruokansa halusi. Mutta oli mullekin hauska nähdä se kauppakeskus kun ei sellaisia ainakaan tuolla tasolla ollut vielä 6 vuotta aikaisemmin. 

Ruuhkat ovat kasvaneet ihan järkkyttävästi edellisestä kerrasta. Yangonissa mopot ja moottoripyörät ovat kielletty joten niitä ei oikeastaan alueella näe mutta nykyisin autoja sitäkin enemmän. Autojen kanssa on myös vielä ongelmana että ratti on oikealla puolella ja liikenne on oikean puoleinen joten jokainen ohitus on kyllä yksi jännitysnäytelmä kun kuski ei nää ollenkaa tuleeko sieltä vastaan autoja. Vuodenvaihteesta on kuiteki saatu voimaan laki ettei maahan saa tuoda enää autoja joissa on ratti väärällä puolella mutta varmasti menee vielä aikaa ennenkuin autokanta on muuttunut turvallisemmaksi.

Kyllä Yangon selkeästi on vielä aika paljon kauempana länsimaalaisista kaupungeista kuin mitä esimerkiksi Saigon tai Bangkok. Esimerkiksi Yangon haisee todella pahalle, tosin kun kävin miettimään niin musta Bangkok haisi aika samalle sillon 2010 kun kävin siellä ekan kerran ja ihmettelinkin nyt kun Bangkokkiin muutettiin ettei siellä enää haissut. Ehkä vielä Yangonkin on vasta matkalla siistimpään olomuotoon. Roskiksia ei esimerkiksi näkynyt kai yhtään ja joka paikassa myytiin liha- ja kalatuotteita lämpimissä olosuhteissa ja tarpeitakin tunnuttiin tekevän mihin sattuu. Täytyy sanoa että Yangon edellisellä kerralla oli huomattavasti mukavampi kokemus kuin nyt, mutta saa nähä mitä se on muutaman vuoden päästä. 

Ennen reissuun lähtö olin lukenut että Myanmarissa tiet ovat todella huonokuntoisia ja tämä tulikin sitten matkan varrella nopeasti selväksi. Pomppua pompun perään ja kapeita teitä, mutta eipähän tarvinnut ainankaan olla huolissaan liian suurista nopeuksista. Matkaa oli noin 300 kilometriä ja matka-aika oli 10 tuntia (sisältäen 3 pysähdystä joihin meni yhteensä vajaa tunti). Matkalla ei juurikaan kaupunkeja ole joten aika pitkälle viidakossa ajeltiin. Vähän tuli Suomi mieleen kun autonikkunoista näkyi vain pelkkää metsää aina kun katsoi ulos. Auringon noustessa pääsimme vihdoin rantaa, josta vielä veneellä yli saarelle missä asuu yhteensä noin 1000 ihmistä. 

Matkanjärjestäjä sanoi että tästä eteenpäin voi sitten joko kävellä tai ottaa mopotaksin ja että kävely kestäisi noin puolituntia. Ajattelimme että olisi kiva katella maisemia ja valitsimme kävelyn. Tämä tosin oli virhe lähes unettoman yön jälkeen ja eikä tietenkään muistettu ettei aasialaiset pääsääntöisesti ole kovin hyviä arvioimaan matkoja. Kantamuksia meillä oli kummallakin noin 15kg ja matkaa oli noin 8km joten se ei ihan puolessa tunnissa mennyt. Muutaman kerran sai hammasta kiristellä ennekuin lopulta sitten perille päästiin. Joten perille päästessä nälkäisenä, väsyneenä ja jalat rakoilla oli aika epätoivoinen fiilis. 

Tässä kohtaa myös huomasimme ettei aina käsitykset siitä mikä on sopiva majoitus ole ihan yhtenevät. Meiltä oltiin etukäteen kysytty että haittaako jos bungalowissa ei ole vessaa, mikä meille olikin ihan okei, mutta perille päästyä saimme bungalowin missä oli vain seinät ja katto. Se oli siis täysin puolessa välissä oleva bungalowi missä ei ollut ikkunoita eikä hyttysverkkoa eikä oikeastaan mitään muuta kun patja lattialla. Olin kyllä varautunut omalla hyttysverkolla mutta sitä ei saanut mitenkään sinne kiinnitettyä. Onneksi kuitenkin asia ratkesi ja saatiin naapurista hyttysverkollinen bungalowi ja elämä alkoi aamupalan jälkeen hymyilemään. Tosin koska olimme oikeasti kaukana sivistyksestä sähköt tulivat auringosta tai aggregaatista joten ilmastointia tai edes tuuletinta ei ollut käytössä. 

Viimeistään siinä kohtaa totesimme päässemme paratiisiin kun siirryimme bungalowilta rannalle ja pääsimme lainaamaan Madventuresia ja toteamaan että vihdoin löysimme paikan joka ei ole vielä ihan pilalla. Kaunein ja siistein uimaranta mitä olen koskaan nähnyt. Ranta oli tosi pitkä taivaallisen pehmeällä hiekalla eikä siellä ollut ketään muita kuin meidän porukka ja pari paikallista lasta leikkimässä. Ranta myös syveni kivasti niin ettei joutunut kahlaamaan ihan loputtomasti päästäkseen uimaan eikä myöskään ollut äkkisyvä. Rannan reunasta löytyi kiva pieni koralliriutta missä oli kiva snorkkeloida ja katsella kaloja, rapuja ja simpukoita. Voisin myös veikata että ranta saattaa olla aloittelijoille myös hyvä surffauspaikka, kokeneemmalle surffaajalle ranta tuskin kovin paljon surfattavaa tarjoaa. Lisäksi mahtava ylläri oli kun yöllä menimme uimaan ja vesi hohti lukemattomina kimaltavina pisteinä kun bioluminescent plankton  (itsestäänvalaiseva planktoni) ympäröi meidät. 

              

Illalla sitten oli vuorossa bileet ja meitä vähän jännitti että mitenhän psykedeelinen trance otetaan vastaan, kun muutamaa lukuunottamatta kukaan ei ollut koskaan edes kuullut että psykedeelistä trancea olisi olemassa. Bileiden tarkoitus oli siis tuoda psykebileet Myanmariin. Mutta lopulta psyke olikin menestys. Jopa kylän päällikkö reivasi mukana eikä kukaan tullut sanomaan että musiikki olisi liian nopeata tai ettei sitä voi ymmärtää. Tosin 30 asteen kuumuudessa monelta loppui kunto kesken parin tunnin setin aikana joten tanssioita ei lopulta ollut kuin minä ja sitten hotellin toinen omistajista lopussa. Mutta kaikki kuitenkin kiittelivät ja olivat muuten todella hyvin messissä heille uudenlaisen musiikin parissa. Täytyy kyllä myöntää että on siisti fiilis sanoa että olen ollut perustamassa Myanmariin psykeskeneä ja näyttisi siltä että lopputulos oli vielä onnistunut!

Olen aika vaativa matkustaja monessa suhteessa ja pidän siitä että palvelut ovat helposti tavoitettavissa, mutta täytyy tämän viikonlopun jäljiltä sanoa että joskus kannattaa oikeasti nähdä vaivaa ja mennä sinne minne muut eivät mene. 10h tärisevässä bussissa ja tuntui aluksi typerältä idealta mutta siinä hetkessä kun jalat osuivat hiekkaan rannalla tajusin tämä oli juuri se paikka mihin piti tulla. Itsekkäästi toivoisin ettei muut rantaa koskaan löydä, jotta mulla olisi ihana paikka mihin paeta maailmaa, mutta paikalliset selkeästi toivovat että turismi löytäisi paikan. Tämän takia haluankin suositella paikkaa kaikille jotka haluavat nähdä jotain uniikkia ja ovat valmiita laittamaan vähän aikaa ja vaivaa matkustamiseen. Toivottavasti paikan kuitenkin löytävät ihmiset jotka ovat oikeasti kiinnostuneita säilyttämään paikan ainutlaatuisuuden. 

Jos matkainto heräsi suosittelen kovasti tutustumaan majoituspalveluun G7 Plage hotellia ja jos taas haluatte tukea Myanmarin nuorisokulttuurin muodostumista suosittelen tutustumaan Banana Eventsin tarjontaan. 

G7 Plage: https://www.facebook.com/G7-Plage-Gaw-Yan-Gyi-1280706891956206/

Banana Events: https://www.facebook.com/bananaeventsyangon/