maanantai 24. huhtikuuta 2017

Fiiliksiä Bangkokista ja Thailand Comic Con

Bangkokkia pidetään usein lähinnä läpikulku paikkana Thaimaahan tai muihin Indokiinan valtioihin. Itsekkin ajattelin näin ennen tänne muuttoa. Hyvä paikka alottaa reissu ja käydä vähän shoppailemassa ennen matkaa, tai lähtiessä takaisin haetaan viimeiset tuliaiset MBK-kauppakeskuksesta. Bangkok on kuitenkin paikka mistä löytää melkein mitä vaan, ja sitäkin mitä ei ole niin rahalla yleensä saa. Bangkokkia reissukohteeksi suunniteltaessa kannattaa kuitenkin huomioida että tämä on oikeasti valtava kaupunki, eikä tällä ole samalla tavalla keskustaa niinkuin monissa muissa suurissa kaupungeissa. Välimatkat eri kohteiden välillä on pitkiä, tai vähintää pitkiä ajallisesti, kun ruuhkassa siirtyy paikasta toiseen.

Grand Palace ulkoapäin. Highseasonin aikaan kannattaa varata riittävästi aikaa jonottamiseen jos haluaa nähdä palatsin myös sisältä.

Monissa turistisissa kohteissa on pitkät jonot ja kuumassa jonottaminen voi olla hyvin raskasta. Kun isäni oli käymässä kylässä lähdimme katsomaan Grand Palacea ja siellä olevaa Jade buddhaa. Olimme paikalla puolilta päivin ja ensimmäinen asia mitä huomasin alueelle päästyä, oli ensiapu-pisteitä henkilöille jotka tuupertuvat kuumuudessa jonottaessaan että pääsisivät itse temppeliin. Sitä jonoa myös riitti niin paljon, että kun olimme hetken alueella kierrelleet totesimme että taidamme jättää temppelin toiseen kertaa. Suosittelen siis todella aikaisin paikalle menemistä ja riittävästi juotavaa ja aurinkosuojaa jos haluaa temppelin nähdä.

Jokitaksi on kätevä tapa nähdä monia Bangkokin turistikohteita

Bangkokkiin tutustumiseen kannattaakin varata riittävästi aikaa, jotta oikeasti täältä jotain näkeekin. Kannattaa myös tutustua jo etukäteen mitä kaikkea Bangkok tarjoaa, ja miettiä mitkä oikeasti kiinnostaa. Välimatkojen takia kannattaa myös selvittää mitkä kohteista on samalla suunnalla jottei turhaan tule ajelua eri puolille kaupunkia. BTS:n ja jokitaksin varrella olevat kohteet on yleensä helposti saavutettavissa, koska ruuhkat eivät vaikuta liikenteen sujuvuuteen. Taksilla pääsee turistikohteisiin helposti jos ei ole ruuhkaa, mutta todennäköisesti lähes aina on ruuhka kuitenkin.

Yllättäen Thaimaassa olen löytänyt uudelleen innostukseni japanilaiseen kulttuuriin. Wikipedian mukaan Thaimaassa asuu neljänneksi suurin japanilainen yhteisö Japanin ulkopuolelta. Bangkokissa tämän huomaa etenkin japanilaisten ravintoloiden määrästä. Meidänkin lempiravintolakin Thaimaassa on japanilainen ravintola Uma 2. Ravintolassa tuntuu käyvän suurimmalta osalta japanilaisia valkokaulustyöläisiä syömässä yksin ja lukemassa mangaa. Hintataso tuntuu olevan vähän halvempi, kuin muissa tämän alueen ravintoloissa ja ruoka on aivan taivaallista. Bangkokissa harvoissa paikoissa tuntuu rauhalliselta ja hiljaiselta, tämän takia Umassa onkin mahtava käydä syömässä kun tuntuu että pääsee hiljentymään ihan eritavalla kuin muualla kaupungissa.

Yunomori Onsenin sisäpiha, jossa kylpemisen välillä voi jatkaa rentoutumista.

Toinen lempparipaikoista Bangkokissa on japanilainen Onsen (eli kylpylä) Yunomori. Onsenissa käyminen on lähes täydellistä rentoutumista. Saapuessa vaihdetaan kengät bambu flipflopeihin, lisäksi saat kaksi erikokoista pyyhettä sekä yukatan (eli japanilaisen kylpytakin). Naiset ja miehet kylpevät eri tiloissa, mikä tuntui aluksi vähän tylsältä, kun usein miten mieheni kanssa käyn kylpemässä, mutta taitaa olla jopa rentouttavampaa kun ei tarvitse huomioida toista. Yhdessä pääsee kuitenkin viettämään aikaa kahvilassa, tai leposohvilla kylpemisen välissä ihaniin yukatoihin pukeutuneena.

Yunomori onsenin altaat. (kuva Yunomorin kotisivuilta, allas alueella ei saa kuvata)

Onsenin puolella löytyy muutama erilainen allas; suola-allas noin 40 astetta, kuuma allas noin 44 astetta, kylmäallas noin 18 astetta sekä poreamme, lisäksi naisten puolelta löytyy höyrysauna ja miesten puolelta vielä sähkökiukaallinen sauna. Itse nautin eniten tuosta suola-altaasta ja kylmäaltaasta, tosin kylmäallas on musta vähän kyseenalainen nimitys suomalaiselle järvivedelle keskikesällä ;) Mukava on käydä myös tuossa kuumimmassa altaassa kokeilemassa omia rajojaan. Vesi tuntuu mulle niin kuumalle että se oikeastaan tuntuu kylmältä kun tulee niin paljon kylmiäväreitä. Ohjeessa onkin ettei kuumassa altaassa saa olla yli neljää minuuttia.

Thailand Comic Conissa oli upeita miniatyyreja ja patsaita

Yllättävä japanislaisuuteen liittyvä juttu löytyi myös kun huomasimme Thailand Comic Con 2017 tapahtuman mainoksen ja päätimme lähteä katsomaan miltä siellä näyttää. Tapahtuman pääsylippu oli vain 100 bht (2.72e) ja se pidettiin Siam Paragon kauppakeskuksen messualueella, joten tapahtumaan oli helppo päästä. Tapahtumassa oli kaksi salia mistä toinen oli varattu oikeastaan pelkästään erilaisille minatyyreille. Miniatyyrit tuntuvatkin olevan Thaimaassa todella suosittuja. Tosin thaimaalaiset tykkäävät kerätä asioita muutenkin niin miksi ei sitten miniatyyrejäkin.

Thailand Comic Conin cosplay kilpailun osallistuja

Toinen sali puolestaan oli varattu esiintymislavalle ja muita tuotteita kuin miniatyyreja myyville. Lisäksi korttipelejä pelattiin muutamassa nurkassa eripuolilla aluetta. Sinä aikana kun olimme messuilla esiintymislavalla oli 3 eri artistia / artistiryhmää Japanista (tai ainakin puhuivat välispiikeissä japania) esiintymässä. Lisäksi lavalla oli Cosplay kisa, joka ainankin mua kiinnosti kaikein eniten ohjelmasta. Harmittavasti vaan olen tottunut Suomessa hienoihin esityksiin cosplayn yhteydessä, mutta tuolla kilpailijoilla oli noin 30 sekunttia aikaa ja kaikilla sama musiikki soi taustalla. Hienoja pukuja kuitekin mahtui joukkoon monia. Erilaiset robotit ja robotti tyyppiset hahmot olivat todella suosittuja.  Kaiken kaikkiaan tapahtumassa oli mukavaa ja oli kiva, että satuimme mainoksen huomaamaan, tapahtumasta ei nimittäin löytynyt kovin paljon informaatiota englanniksi netistä.

Thailand Comic Conin cosplay kilpailun osallistuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti